Etelä-Suomen Sanomat 5.8.2021
Ahvenanmaalaiset juhlivat perusteellisesti satavuotiasta itsehallintoaan. Häviävän pieni osuus saarten väestöstä unelmoi enää Ruotsiin liittymisestä. Toisin oli sata vuotta sitten, ja muutos näyttää tapahtunen vähitellen vasta tällä vuosituhannella.
Ahvenanmaalaisten käsitys saartensa asemasta pohjoisella Itämerellä on kuitenkin pahan kerran jämähtänyt kaukaiseen menneisyyteen. Sata vuotta sitten Kansainliiton suojeluksessa tehty sopimus Ahvenanmaan puolueettomuudesta ja aseettomuudesta on syöpynyt syvälle sen identiteettiin, vaikka sopimuksen tavoitteet eivät ole toteutuneet.
Ahvenanmaa on sisäisesti vahva ja vakaa, mutta itsehallintoon ihastuminen on estänyt havaitsemasta, että sen turvallisuuspoliittinen asema on muuttunut dramaattisesti. Myös mannersuomalaisten käsitys omasta turvallisuusasemastaan on harhainen. Sen väestön enemmistön turvallisuusajattelu periytyy yya-vetoisen neuvostoystävyyden ajoilta.
x x x
Pohjois-Euroopan sotilaallinen polttopiste on siirtynyt Itämerelle, Ahvenanmerelle ja Suomenlahdelle. Sinne on virittynyt kahden arvovallalla vahvasti latautuneen sotilaallisen intressin ristiriita.
Siinä ovat vastakkain toisaalla Natolle äärimmäisen tärkeän Baltian puolustuksen selusta- ja sivustaongelmat ja toisaalla Venäjälle korvaamattoman Kaliningradin puolustustarpeet. Tämä asetelma mullisti Itämeren alueen turvallisuusrakenteen, ja se heijastuu Ahvenanmerelle ja Suomenlahdelle.
Venäjä kaappasi kahden vuosikymmenen aikana neljältä lähialueensa valtiolta seitsemän hallinnollista yksikköä, joista kaksi se liitti valtioalueeseensa ja otti muut sotilaalliseen hallintaansa. Tällainen uusimperialismi uhkasi raskaasti Baltian tasavaltoja. Ne liittyivät 2004 Natoon, joka myöhemmin keskitti Viron, Latvian ja Liettuan alueille noin tuhannen taistelijan osastot ja aloitti Baltian alueen ilmavalvonnan.
Supervaltojen etupiirit Pohjois-Euroopassa ovat nyt päällekkäin. Venäjän pureutuminen Ruotsin tai Suomen rannikoille avaisi Baltian puolustukselle vaarallisen sivusta- ja selustauhan. Itämerellä vallitsee paikallinen kauhun tasapaino.
Jos Itämerellä syntyy supervaltojen yhteenotto, se luo alueella toimivien Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen puolustuksille yhteisen kriisin, joka tiivistyy Ahvenanmaalle. Siellä törmäävät toisiinsa kaikkien Itämeren toimijoiden hyökkäävät ja puolustavat intressit.
Suomen turvallisuuden pääongelmat ovat edelleen Venäjä, Venäjä ja Venäjä, mutta se ei enää tiivisty 1 300 kilometrin rajalla idässä. Se huipentuu nyt noin 500 kilometrin levyisellä vyöhykkeellä Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä. Ahvenanmaa on Suomen puolustuksen etulinjassa.
Ruotsin ja Suomen puolustuksen järjestelmät ovat yhteensopivia Naton järjestelmien kanssa. Niillä on yhteinen tarve estää kutsumattoman asevoiman pureutuminen niiden rannikoille.
Pohjimmiltaan Ruotsin ja Suomen puolustusharjoittelu keskenään ja Nato-maiden kanssa on varautumista Ahvenanmaan puolustukseen. Se luo saaristolle alueellista koskemattomuusturvaa, jollaista eivät pystyneet luomaan yli 150 vuoden aikana tehdyt sopimukset Ahvenanmaan puolueettomuudesta ja aseettomuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti