PÄÄMINISTERIN EVÄSTYS PÄÄTTÄJILLE

Etelä-Suomen Sanomat 10.12.2020

Pääministeri Sanna Marin kiinnitti Maanpuolustus-lehden haastattelussa huomiota paikallishallinnon onnistuneeseen toimintaan koronakriisin hallinnassa. Tätä painotusta on viime aikoina käsitelty lähinnä valmiuslainsäädännön ongelmana. Perustuslain tasoinen säädöstö tuntuu kuitenkin vaikeuttavan järkevää toimintaa äkillisissä tilanteissa. Ongelmaan voi ehkä olla muitakin ratkaisuja kuin valmiuslain uusiminen.

Tällainen lakiremontti voisi ehkä onnistua lisäämällä paikallishallinnon mahdollisuuksia päättää nopeasti paikallisista toimista valtion- ja terveyshallintojen määrittämän ongelmakuvauksen perusteella. Käytännön kokemukset tuntuvat kannustavan tähän suuntaan.

Kuhmo joutui tosipaikan eteen, kun tartuntarypäs pamahti sen rauhallisille kyläraiteille. Paikallistuntemuksen varassa ja kotikutoisin menetelmin kuhmolaiset virittivät muutamassa päivässä vastatoimet, joilla tautiryöppy saatiin laantumaan niin nopeasti, että taikuri itsekin taisi hämmästyä.

Tällaisia menestystarinoita alkoi vähitellen ilmetä kaikkialla. Nämä havainnot kannattaa jalostaa uusimalla säädöksiä niin, että ruohonjuuritasolla ilmenevissä uhkatilanteissa tarvittavat päätökset voidaan tehdä sillä tasolla, jolla uhka todetaan. Täsmätoimiin päästään luultavasti parhaiten silloin kun päättäjät itsekin ovat vaaran paikalla ja tietävät, miten ihmiset siellä toimivat. Marin tuntui suosivan tällaista suuntausta.

x x x

Hänen haastattelussaan oli toinenkin mielenkiintoinen viittaus piilotettuun ongelmaan. Puolueiden turvallisuus- ja puolustuspoliittinen suunnanvalinta on hyvin harvojen ihmisten käsissä. Hekin tuntuvat usein valikoituvan tähän rooliin pikemmin yleispoliittisten ansioiden kuin turvallisuusasioiden osaamisen ja ymmärtämien perusteella.

Marinin resepti tähän vaivaan oli: ”On nostettava rohkeasti nuoria toimijoita koville paikoille.” Onneksi tästä suuntauksesta on viime vuosina näkynyt merkkejä. Vaativiin asiantuntijatehtäviin yrityksissä, järjestöissä, hallinnossa, ja puolustussektorillakin on ilmestynyt hyvin koulutettuja ja esiintymiskykyisiä nuoria aikuisia, joiden enemmistö tuntuu olevan naisia.

Asiantuntijatehtävissä tämän ryhmän parhaimmistolle kertyy kokemusta, joka aukoo uraa organisaatioiden johtaviin tehtäviin. Tätä ilmiötä voisi ehkä tehostaa suosimalla yliopistojen ja tutkimuslaitosten vuorovaikutusta työelämän kanssa. Puolustusvoimien henkilöstökulttuuriin näyttää kuluvan, että sotilaskoulutuksessa parhaiten menestyneiden tie kenraalikuntaan saa tukea akateemisista opinnäytöistä siviilikorkeakouluissa.

Eduskuntaelämän ja puolueiden sisäiselle kulttuurille nämä ovat vieraita piirteitä. Politiikkaan pyrkivälle tohtorille akateeminen tausta on pikemminkin haitake kuin etu. Varsinkaan lainopin, turvallisuuskysymysten ja historian opinnäytteet eivät vauhdita poliittista uraa. Tällainen tietämisen ja ymmärtämisen vieroksunta ei paranna poliittisen päätöksenteon tasoa.

Eduskuntatyö ja ministeriöiden poliittinen johto ovat tehtäviä, joissa ihmisyhteisön toiminnan tunteminen oman kokemuksen perusteella tarvitsee rinnalleen sen rakenteiden ja toimintatavan järjestelmällistä opiskelua.