TURVALLISUUSPOLITIIKKA AIKUISTUU

Etelä-Suomen Sanomat 12.11.2020

Suomen turvallisuuspolitiikan pohjavireenä oli vuosikymmeniä kilvoittelu siitä, millaisilla sanamuodoilla torjutaan Nato-jäsenyys. Tärkeintä oli tehdä se niin, että Kremlissä huomataan ja pannaan nimi muistiin. Seuraavassa vaiheessa turvallisuuslinjaan kuului sietää yhteistyö Naton kanssa ja väittää, että se ei kuitenkaan merkitse mitään jäsenyyden kannalta, paitsi ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta tuskin silloinkaan.

Hallituksen uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko osoittaa ajattelun aikuistumisen merkkejä. Nyt pääsuuntana on hakea Suomen turvallisuutta parhaiten palvelevat ratkaisut. Sillä polulla on monta mutkaa, ja niistä jokaisen jälkeen vastaan tulee Nato. Siihen pitää vaan sopeutua ja ottaa tilanteesta irti se, mikä parhaiten palvelee Suomea.

Selonteon pohjavire osoittaa, että Suomen turvallisuusongelma ei enää ole 1 300 kilometrin maaraja idässä, vaan noin 500 kilometrin levyinen vyöhyke aavaa ulappaa Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä. Turvallisuuspolitiikassa ei ole kysymys vain valtioalueen loukkaamattomuudesta. Sen pitää varmistaa, että kaikissa olosuhteissa Suomella on toimivat yhteydet länteen. Siinä puolustetaan kulttuurin, sivistyksen, demokratian ja talouden elinvoima, siis kansallista identiteettiä.

Venäjä on jo ajat sitten varautunut sotilaallisesti siihen, että Suomi hakee puolustukselleen viime kädessä lännen tukea, ja voi sitä ehkä saadakin. Suomella ei kuitenkaan ole turvallisuustakuuta, mutta Venäjälle ei olisi yllättävä katastrofi, vaikka olisikin. Se on otettu sillä jo huomioon.

Suomella on ensimmäistä kertaa historiassaan sellaista, mitä länsi tarvitsee ja arvostaa. Se pystyy varmistamaan, että mikään muu valtio ei ihan helposti voi käyttää Suomen aluetta omiin tarkoituksiinsa. On Itämeren rantavaltioiden, Naton ja Yhdysvaltain edun mukaista tukea Suomen ja Ruotsin aluepuolustusta siitä riippumatta, ovatko ne Naton jäseniä vai liittoutumattomia.

x x x

Selonteko kuvaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakenteen selväsanaisemmin kuin koskaan ennen. Sen ensimmäinen pääjakso korostaa kytkentää Euroopan yhteisöön. Seuraavaksi tärkein asia on erityissuhde Ruotsiin ja pohjoismaihin. Kolmantena isona otsikkona on Nato-kumppanuuden kehittäminen. Kahdenvälisiä suhteita käsittelevän otsikon alla ovat Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja Iso-Britannia. Kannattaa huomata, missä järjestyksessä ja miten painottaen selonteko esittää nämä yhteisöt ja valtiot.

Selonteon sivulta 30 ilmenee, että Suomen ulko-, turvallisuus-, ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu ”kansallisen liikkuma­tilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansain­välisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden. Yhteistyön kautta saavutetulla yhteensopivuudella varmistetaan, ettei mahdolliselle liittymiselle muodostu käytännön esteitä.”

On jännittävää nähdä, millainen keskustelu eduskunnassa syntyy ennen kuin se hyväksyy enemmistöhallituksen esittämän selonteon, sillä se muuttaa kertaheitolla enemmän kuin kaikki edeltäneet selonteot yhteensä.