PAASIKIVEN VAARALLINEN VAALI

Etelä-Suomen Sanomat 26.11.2020

Vuoden 1950 presidentinvaalia edeltänyt poliittinen operointi oli outo. Kokoomus ja ruotsalaiset asettivat ehdokkaakseen J. K. Paasikiven. Myös sosiaalidemokraatit kannattivat häntä, mutta eivät nimenneet ehdokkaakseen.

Ilmassa oli ulkopoliittista uhkaa. Suomen kauppavaltuuskunta joutui odottamaan Moskovassa kuusi viikkoa. Viivytys tuntui mielenosoitukselta, mutta nyt sen tiedetään ainakin osittain johtuneen Kiinan ja Neuvostoliiton välillä jo orastaneista erimielisyyksistä.

Neuvostoliitin lähettiläs korvensi Suomen hallitusta havaitsemillaan neuvostovastaisuuden osoituksilla. Niitä oli kaikkialla; järjestötoiminnassa, kustannuspolitiikassa, elokuvatarjonnassa ja teattereiden ensi-iltavalinnoissa. Olipa lähettiläs saanut tietää senkin, että puolustusvoimissa oli keväästä 1949 lähtien otettu uudelleen käyttöön sana "ryssä".

Marraskuussa 1949 Stalinille esiteltiin KGB:n Informaatiokomitean runoilema selostus neuvostovastaisten ryhmien vehkeilystä Suomessa. Tämä paljastus oli tarkoitus lähettää eduskunnan porvaripuolueiden johtajille ja varmuuden vuoksi muutamalle ”demokraattiselle vaikuttajalle”.

Suunnitelma luotti siihen, että joku ilmiantokirjeen pelästyttämistä kiikuttaa sen Neuvostoliiton lähetystöön yhdessä kauhisteltavaksi. Se antaisi lähettiläälle hyvän syyn marssia ripittämään ja uhkailemaan Paasikiveä. Tarkoitus oli todistella presidentille, että Suomessa toimiva vastarintajärjestö valmisteli kaappausta, jonka tavoitteena oli fasistisen hallituksen muodostaminen. Siihen tulisivat sotasyyllisinä tuomitut Risto Ryti, Väinö Tanner ja sosiaalidemokraattien asevelisiiven johtohahmot.

Lähettilään oli tarkoitus vaatia Paasikiveltä pikaisia

vastatoimia, tai ”muutoin toimisi Neuvostoliitto, harkintansa mukaan." Professori Tuomo Polvisen Paasikivi-elämäkerta ei osoita, että presidentille olisi pidetty tällainen nuhdesaarna, mutta samanlainen jallitus on sisäministeri Yrjö Leinon muistelmien mukaan toteutettu pari vuotta aikaisemmin ministeritasolla.

Myös Neuvostoliiton nootti vuoden 1949 viimeisenä päivänä oli uhkaava. Sen mukaan Suomessa oli vielä kolmesataa sotarikollista, jotka olisi pitänyt luovuttaa Neuvostoliitolle välirauhansopimuksen perusteella.

Moskovan lehdistö julkaisi laajoja otteita kansandemo­kraattien hyökkäyksistä Paasikiveä vastaan. Suomen kommunistit pur­kivat tyytymättömyyttään Paasikiveen, joka oli nimittänyt sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen ja armahtanut sotasyyl­lisiksi tuomitut.

Neuvostoliiton kommunistipuolue tuki 30 miljoonan markalla kommunistien Paasikiven vastaista propagandaa. Kremlin tarkoitus oli saada Paasikivi oma-aloitteisesti vetäytymään vaalista. Hän pysyi kuitenkin lujana. Parjausryöppy oli vain kestettävä.

Paasikiveä tukeneet ryhmät voittivat valitsijamiesvaalin, ja presidentti nimitti Urho Kekkosen johtaman hallituksen. Ensimmäistä kertaa sodan jälkeen Neuvostoliitto hyväksyi Suomeen hallituksen, jossa kommunisteilla ei ollut ministeripaikkaa.

Paasikivi arvioi, että Neuvostoliitto alkoi olla tavallinen suurvalta, sankaruuden aika oli ohi ja vallankumous tahtoi nauttia saavutuksistaan. Järjestelmä toimi omalla painollaan.