MUSTA AUKKO

Etelä-Suomen Sanomat 14.5.2020

Sosiaalinen lähipiirini ei koskaan ole ollut erityisen iso, joten karanteenin tälli ei sattunut kovin raskaasti. Kotona oleminen on usein sittenkin melko mukavaa, varsinkin kun lähisukulaiset asuvat melkein naapurissa, ja yhteys syntyy aina kun sitä tarvitaan.

Isku tuli yllättävältä suunalta. Olen yli puoli vuosisataa elänyt mukana suomalaisen klassisen musiikin kulttuurissa, tosin vain hartaana kuulijana. Olen tottunut pitämään konserttimusiikin lumoa itsestään selvänä luonnonvoimana.

En osannut varautua siihen, millainen musta aukko sieluun syntyi, kun äkkiä kaikki jo kauan sitten ostetut konsertti- ja oopperaliput nollautuivat, kesän musiikkijuhlat liukuivat epämääräiseen tulevaisuuteen ja elävä klassisismi tuntui katoavan tavoittamattomiin. Tyhjyys uhkasi täyttää elämän.

Nyt tässä murheen laaksossa huomaan melkein joka ilta lähettäväni kiitollisen ajatuksen Yleisradiolle. Ylen Areena pelastaa ahdingolta. Jos jonkinlaisen muun ohjelman ohessa se tarjoaa uskomattoman laajan ja dynaamisen valikoiman klassista musiikkia.

Suhtautuminen mahtipontisessa konserttisalissa ilman yleisöä soitettuun musiikkiin on ollut valittelevaa ja anteeksi pyytelevää. Olen eri mieltä. Minusta tämän asetelman dramatiikka vahvistaa musiikin mystistä voimaa. Soitto nousee tyhjästä valaisemaan pimeyttä.

Nuorena musiikki tuntui olevan parhaimmillaan, kun iso orkesteri tuuttasi täysillä. Nykyisin soitto jalostuu usein hienommilleen kamarimusiikkiteosten hitaissa osissa, pianissimo ja hiljaisuus herkistävät yhä useammin kyynikonkin.

Näköyhteys soittajiin on tämän elämyksen tärkeä osa. Lähikuva pimeän konserttisalin tyhjyydessä musiikkiin keskittyvästä taiteilijasta luo usein lähes pyhyyden vaikutelman.

Kaiken lisäksi nämä Radion sinfoniaorkesterin pulteissa soittavat taiteilijat säkenöivät myös haastatteluissaan. He kertovat mielenkiintoisesti soittimiensa rakenteen kehityksestä vuosisatojen mittaan ja niille sävelletystä musiikista. Kaikesta aistii, että opiskelu maailman hienoimmissa musiikkiakatemioissa ei ole mennyt hukkaan.

x x x

Musiikin harrastajien on syytä varautua siihen, että koronaviruksen klassisille konserteille ja oopperalle aiheuttamat epämukavuudet eivät ole ohi menevää sattumaa. Epidemian kesto voi olla paljon nyt ounasteltua pidempi, ja sen jälkeenkin epävarmuus ja pelko voivat pakottaa meidät kaikki erilaiseen elämään kuin ennen, myös musiikkiyleisön.

Tartunnan välttämiseksi omaksutut turvaetäisyydet voivat elää luultua pidemmän epidemian jälkeenkin, ja aiheuttaa kummallisia ongelmia musiikkiyhteisölle.

Konsertti- ooppera- ja teatterikatsomojen yleisömäärät ja lipputulot voivat puolittua totutusta. Vaatenaulakot voivat vaatia mittavia remontteja, ja väliaikojen raukeat leivoskahvit ja viininmaistelu ovat kohta vain tapakulttuurin muistoja.

Jo ennestään julkisen rahoituksen varassa kärvistelevien taidelaitosten elinehdot ovat koronan jälkeisessä maailmassa luultavasti vielä nykyistäkin ankeammat. Ehkä hyvinkin pian kaipaamme vanhaa hyvää konserttikulttuuria, jossa elävän klassisen musiikin tarjonta oli paitsi runsasta myös hienostuneesti mukavaa. Oi niitä aikoja.