Päällimmäiseksi Jari Tervon aivan erinomaisen Mauno Koivisto-dokumentin
viimeisestä osasta jäi yksityiskohta, jonka kantavuus koko sarjan kohdalla on
ratkaiseva. Monessa aikaisemmassakin osassa hienosti kunnostautunut Antti
Blåfieldin kuvaus Koiviston matkasta Englantiin mansikanpoimimisleirille avasi riipaisevasti
Koiviston psyyken syvän kauheuden. Blåfield teki se vavahduttavan lämpimästi,
terävästi, kunnioittavasti, armottomasti ja ihaillen. Mielessäni ailahti
melkein pyhän kokemus, havainto siitä, miten elämän valo alkoi palautua synkän uskonnollisuuden
ja mieltä raastavan sodan kovuuden vihaksi kovettaman Koiviston sielunelämään.
Tämä oli suomalaisen journalismin suuria hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti