14.12.2018
Etelä-Suomen SanomatPuolueet varmistelevat vaaliasemiaan korostamalla ihmistä lähellä olevia jokapäiväisiä asioita. Terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja eläkejärjestelmässä on paljon kummallisuuksia, joita hehkuttamalla ihmiset saa helpoiten suuttumaan. Ei ole varmempaa vaalisaalista kuin kiukkuinen ihminen.
Etelä-Suomen SanomatPuolueet varmistelevat vaaliasemiaan korostamalla ihmistä lähellä olevia jokapäiväisiä asioita. Terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja eläkejärjestelmässä on paljon kummallisuuksia, joita hehkuttamalla ihmiset saa helpoiten suuttumaan. Ei ole varmempaa vaalisaalista kuin kiukkuinen ihminen.
Myös näennäisdemokratian
istuttaminen uusille aloille on tehokasta vaalitaktiikkaa. Uusia
luottamustehtäviä avaavien paikallisten valtuustojen perustaminen parantaa
uratietoisten mahdollisuuksia tulla tutuksi äänestäjille. Vireät puolueaktiivit
kannattavat näiden väylien avaajia.
Työelämän rakenteelliset rypyt innostavat
työtaistelu-uhkailuun, laittomaan lakkoiluun tai silkkaan rähinöintiin.
Sellainen pörhistely piristää työväenpuolueiden kannatusta, vaikka tehostettu eduskuntatyöskentely
on ainoa tapa oikaista lainsäädännön hölmöyksiä.
Puolueiden vaalityön päätavoite
tuntuu olevan mahdollisimman monen äänestäjän houkutteleminen tukemaan oman
puolueen, ammattiliiton, harrastuspiirin tai muun kuppikunnan asettamaa ehdokasta.
Tämä toteutuu parhaiten aktivoimalla ihmisiä sellaisilla asioilla, joista
heillä on omaa kokemusta.
Kansanedustajilla pitäisi kuitenkin
olla valmius päättää myös kansallisen tason asioissa, joista useimmilla äänestäjillä
ei ole perustietoa. Siksi eduskuntavaalissa menestyvät parhaiten ne, jotka
keskittyvät äänestäjien mielipiteisiin arkisista asioista. Ne ohjaavat
poliittisten johtajien kaikkia päätöksiä, eikä kansan mielipiteen perusteiden
perään kysellä. Poliitikko säästää itseään ajattelemisen vaivalta alistumalla mielipideliikahdusten
myötäilyyn myös kansallisia perusrakenteita koskevissa päätöksissä, vaikka
hänen vaalissa saamansa valtakirja perustuu arkipäivän asioista annettuihin
lupauksiin.
Tämä vaara on suurimmillaan
turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa yleensä, ja juuri nyt aivan erityisesti.
Poliittiset johtajat keräävät helpoiten kansansuosiota väheksymällä turvallisuuspolitiikan
asiantuntijoita. Kun kovan turvallisuuden tutkija toteaa median uutisotsikoissa
näkyvän todellisuuden, se on Nato-kiimaa. Kun perustuslakijuristeriaan
erikoistunut professori esittää melkein mitä tahansa, sitä pidetään heti pyhänä
totuutena.
Politiikan johtaminen pelkkien
mielipiteiden perusteella on vaarallista kaikilla yhteiskunnan alueilla, ja
erityisen tuhoisaa turvallisuuspolitiikassa. Useimmat nykyiset poliittiset
johtajat eivät ole tyhmiä, he tietävä sentään turvallisuudestakin yhtä ja
toista. Mukavuussyistä he tuntuvat kuitenkin johtavan joukkojaan yleisiä
mielipidevirtauksia myötäillen, siis vastoin parempaa tietoaan. Se on
moraalitonta ja voi koska tahansa johtaa kuilun partaalle.
Suomen turvallisuuspolitiikan on
pystyttävä irtautumaan kylmän sodan ajalta periytyvän pakkomielteen kierteestä,
vaikka se aluksi voi johtaa ristiriitaan äänestäjien enemmistön kanssa.
Eduskunta ei saavuta turvallisuuspolitiikassa nyt välttämätöntä faktatiedon ja
historiallisen näkemyksen tasoa, ellei puoluekenttään saada älyllisesti
nälkäistä uutta polvea. Siis ihmisiä, joille ei riitä erilaisten poliittisten vaihtoehtojen
todennäköisesti tuottamien ääniosuuksien pyörittäminen Excel-taulukoissa.
Tarvitaan voimaa ja rohkeutta arvioida
ympäristössä tapahtuvien asioiden vaikutusta Suomen tilanteeseen riippumatta
siitä, mikä mielipidesuunta milloinkin vallitsee sosiaalisessa mediassa ja
mielipidemittauksissa. Yleisen mielipiteen myötäily ei ole poliittista
johtajuutta. Siihen tarvitaan kykyä luoda realistinen tilannekuva ja uskallusta
suositella siihen perustuvaa johdonmukaista politiikkaa. Jos tällaisia kykyjä
alkaa vaalitilanteessa nousta näkyviin, kyllä kansa huomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti