Kolumni 12.7.2018: HYVÄT TAVAT JA HUONO KÄYTÖS

Etelä-Suomen Sanomat 12.7.2018

Kesäkuussa suomalais-ruotsalainen diplomaattien ja turvallisuustutkijoiden ryhmä suositteli Ruotsin ja Suomen liittymistä yhdessä Natoon. (Kaleva 19.6.2018 Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vahvistaa Pohjois-Euroopan tur­val­li­suut­ta) Olin mukana tässä ryhmässä. Ruotsalaiset eläköityneet suurlähettiläät vastasivat meille tyrmäysiskulla silkkihansikkain. (Svenska Dagbladet 26.6.2018 Enögt om Nato)

Debatin avauspuheenvuorossa esittämämme suositus Nato-jäsenyydestä perustui arvioon Itämeren alueen turvallisuusnäkymistä. Tätä painotusta vastaan noussut ruotsalainen eliitti perusteli kielteisyyttään yleisellä ja yksilöimättömällä Nato-vastaisuudella. Kaikista kummallisin osoitus hehkutuksesta oli heidän huitaisunsa, että jos Ruotsi olisi Naton jäsen, koko sen puolustusjärjestelmä alistettaisiin sotatilanteessa ”amerikkalaiselle kenraalille”. 

Kokeneet asiantuntijat ovat nielaisseet venäläispropagandaan leivotun koukun. Heidän väitteensä ei saa tukea yhdestäkään Naton dokumentista eikä mistään muustakaan. Ruotsin nykyiset diplomaatit ovat varmaan kartalla edeltäjiään paremmin.

                                            x                    x                    x

Entiset Ruotsin suurlähettiläät ovat uskovinaan, että venäläiset katselivat toimettomina sivusta, kun Ruotsi ja Suomi alkoivat kehittää Itämeren puolustusta yhteistyössä Naton kanssa. Venäjä tietysti kovasti toivoo, että pohjoiset naapurit eivät liity Natoon. Ruotsalaisdiplomaatit vähättelevät Venäjän johdon ammatillista tasoa.

On lapsellista kuvitella, että Venäjä aktivoituu vasta, jos Nato kattaa koko Fennoskandian. Sen toiminta ja suunnittelu on jo vuosikaudet sovitettu karttapohjalle, jolla Ruotsi ja Suomi kuuluvat Natoon. Jokainen voi lukea tämän Venäjän sotilasdoktriinista, sotaharjoitusten kulusta, asevoimien ryhmityksestä, viime aikojen uutisotsikoista ja propagandasta.

Venäjä on jo nyt varautunut sotilaallisesti Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyteen. Sille olisi ylimääräinen bonus, jos ne eivät liitykään. Pohjoisten naapurien Nato-suhteen virallistaminen lisäisi hetkeksi Venäjän propagandan hehkua, mutta sen ei kovin pitkään kannattaisi muistuttaa epäonnistumisestaan.  

                                            x                    x                    x

Meitä vastaan debatoivat ruotsalaiset kuvailevat Naton aggressiivisuuden aiheuttamaa vaaraa Venäjälle. Tällainen amatöörimäisyys vaikuttaa laskelmoidulta harhautukselta.   

Asioita seuraavat ihmiset sekä Venäjällä että lännessä tietävät melko paljon Naton perusasiakirjoista, sotilaallisen voiman rakenteesta, historiasta, päätöksentekorutiineista ja jäsenvaltioiden asenteista. Ne yhdessä varmistavat, että puolustusliitto ei koskaan pysty hyökkäämään minnekään, eikä varsinkaan Venäjälle.

Ne, jotka muuta väittävät, ovat ottanet todesta Venäjän sisäiseen käyttöön suunnatun propagandan. Monet Ruotsin ja Suomen johtavat poliitikot ja yleinen mielipide ovat mennet samaan ansaan kuin Nato-jäsenyyttä torjuvat ruotsalaisdiplomaatit.  

Naton kuvaaminen Euroopan uhkaajaksi sivuuttaa täällä jo tapahtuneen turvallisuusmullistuksen. Parissa vuosikymmenessä Venäjä on sotilaallisella voimalla tai sillä uhaten kaapannut seitsemän aluetta neljältä lähialueensa valtiolta. Mikään ryöstön kohteeksi joutuneista maista ei tämän tapahtuessa ollut Naton jäsen, eikä ole nytkään.

Tältä todellisuudelta voivat ummistaa silmänsä vain ruotsalaiset, jotka elävät maansa vuosisataisen puolueettomuuden hurmoksessa. Vähän samanlaisessa hämärässä hapuilevat ne suomalaiset, joita  yya-aikana lämmitti neuvostoystävyys ja naapuriluottamus.

Nämä menneisyyden ruokkimat pakkomielteet perustuvat siihen oletukseen, että hyvä käytös huonosti käyttäytyvää kohtaan lisää turvallisuuta. Historiasta on vaikea löytää rohkaisua tällaiselle hurskaudelle.