Kolumni 28.62018: ENTÄPÄ JOS EU LIITTYISI NATOON

Etelä-Suomen Sanomat 28.6.2018

Maanantaiaamuna 18.6.2018 Kultarannan paneelikeskustelun aihe oli Täällä EU, kuuleeko kukaan. Moderaattorina oli Talouselämän toimittaja Matti Virtanen, paras ikinä näkemistäni paneelin kurissa pitäjistä. Hän veti istunnon jäsennellysti, sekä panelisteja että yleisöä älyllisesti viihdyttävällä tavalla, kovasta faktasta hetkeäkään lipeämättä.

Unionin monien kehityssuuntien haikailussa päädyttiin moneen kertaan ihmettelemään, miksi hyvässä vedossa olevan EU:n puolustusulottuvuuden sotilaallinen yhteistyö ei ota sujuakseen. Yllättäen sain puheenvuoron, ja kysyin, miksi EU ei voisi liittyä Naton järjestöjäseneksi, se voisi tehostaa menoa. Hämmentynyt hiljaisuus laskeutui hetkeksi telttaan. Sitten Virtanen pakotti panelistit sanomaan jotakin.

EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi, että EU:n ja Naton yhteistyökohteista on yli 70 kohdan lista, mutta myönsi, että minun ehdotukseni selventäisi tilannetta. Pääministeri Juha Sipilä ei pitänyt yhdentymistä tarpeellisena, sillä nykyinenkin yhteistyö toimii. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sano, että tämä olisi ehkä Upille sopiva tutkimuksen kohde, mutta uumoili, että idean toteuttaminen vaatisi Naton perussopimuksen tarkastelua. Helsingin Sanomain Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä sanoi, että ehdotukseni olisi ratkaisu Suomen Nato-jäsenyyteen. Tämä voi vielä kuulla Ylen Areenaan, noin 1½ tuntia keskustelun alkamisesta.  

Keskustelun jälkeen teltan pöytien välissä parveilevan väen kommenteissa muistutettiin, että ajatukseni ei ole uusi, sitä on pyöritelty julkisuudessa ensimmäistä kertaa jo 12 vuotta sitten, mutta jotenkin läpihuutojutuksi tämän teeman käsittely silloin jäi. Kummallista, että näin yksinkertaiselta tuntuva ratkaisu on jätetty selvittämättä.

Ehdotukseni ei olisi järjestöjuristerian kannalta mikään pikkujuttu. Kummankin organisaatiojätin byrokratia on raskas, jäykkä ja syvä. Mutta jos olosuhteet näyttävät vaativan muutosta, byrokraattiset säädökset on muokattava niin, että voidaan toimia järkevästi.

                                            x                    x                    x

EU ja Nato kehittelevät kiivaasti toimintamalleja, jotka auttaisivat hallitsemaan hybridi- kyber- ja trolliuhkia. Tämän ponnistuksen keskittäminen voisi luoda osaamisen kriittisen massan, joka ehkä tuottaisi jotakin merkittävää ja uutta.

Perusongelma on liittojen nykyisten turvatakuiden muotoilussa ja tulkinnassa. Sekä Nato-sopimuksen 5. artikla että unionin perustuslain, Lissabonin sopimuksen 42/7-kohta velvoittavat kaikki jäsenet auttamaan hyökkäyksen uhria. Naton takuu tarjoaa auttajalle enemmän harkintavaltaa kuin unionin 42/7- muotoilu.

Lissabonin sopimus rajaa sotilaallisen auttamisvelvollisuuden koskemaan vain unioniin kuuluvia Nato-maita. Sen turvatakuu ei koske unionin ”tiettyjä jäsenmaita”. Liittoutumattomat unionimaat, Suomi etunenässä, vaikuttivat sopimuksen neuvotteluvaiheessa tämän lopputuloksen syntyyn. Jos EU liittyisi Natoon, se siirtäisi sotilaallisesti liittoutumattomien unionimaiden ottaman harha-askeleen armeliaasti historiallisen unohduksen hämärään.

Se ei olisi Suomelle arvovaltatappio, sillä Suomen virallinen tulkinta väittää jo nyt, että Lissabonin sopimuksen kohta 42/7 koskee kaikkia unionimaita sen tiettyjä jäseniä koskevasta rajauksesta huolimatta.

Vapautuminen osittain itse aiheutetusta epäedullisesta asemasta ei olisi mullistava onnenkantamoinen. Suomi on jo oma- aloitteisesti pyrkinyt siihen suuntaan, kun eduskunta viime vuonna hyväksyi lain, joka avaa mahdollisuuden antaa ja saada sotilaallista apua.