Mikä Nato-esikunta?

Pitäisikö Suomen hakeutua Naton esikuntaan kauas länteen Yhdysvaloissa vai läheiseen Eurooppaan Hollannissa. Tästä on tullut suuren luokan kysymys, vaikka ratkaisun pitäisi olla itsestään selvä.

Suomen on turha yrittää sovittaa itseään Pohjois-Atlantin ja pohjoisen Jäämeren sotilaalliseen rakenteeseen. Suomen laivaston uuden sukupolven korvetit valmistuvat ehkä tämän vuosikymmenen lopussa, jos vielä silloinkaan. Sen jälkeen ne ovat Suomen merivoimien runkona muutamia vuosikymmeniä. Meri- ja ilmavoimien kapasiteettia ei voi hajottaa kotimaan ja kaukaisen meren puolustukseen. Ne ovat olemassa Suomen ja lähialueen puolustusta varten. Suomen osuus Naton pohjoiseen puolustukseen on varmistaa Norjan rannikkoon tukeutuvan läntisen sotavoiman logistiikkaa pohjoisen hankalissa maasto-olosuhteissa.

Suomen turvallisuuden akuutti ongelma on Itämeri ja Suomenlahti. Suomen puolustusvoimat on viritetty hoitamaan Ahvenanmaan, Turun, Helsingin, Kotkan ja Haminan ongelmia kriisissä ja sodassa. Baltian maat ovat niin lähellä, että niiden turvallisuus on Suomen turvallisuuden tärkeä osatekijä, ja samoin Suomen turvallisuus on eteläisille naapureille arvokas asia. Suomen Nato-yhteistyön ykkösasia on rakentaa tämän kokonaisuuden yhtenäisyyttä ja toimivuutta. Se ei tapahdu aidosti kaukaisessa esikunnassa ison meren tulla puolen.

Suomen yhteydet Länsi-Eurooppaan kulkevat Itämeren, Ahvenanmeren ja Pohjanlahden ilmatilassa, aavalla ulapalla ja syvyyksissä. Niiden turvallisuus on Suomen läntisen identiteetin avaintekijä. Jos Itämeri sukeutuu, olemme yksin pohjoisessa pussinperässä. Naton kytkeminen tähän kokonaisuuteen tapahtuu luontevimmin läheisen Europan turvallisuudesta vastaavassa puolustusliiton esikunnassa.  

VÄHEMMISTÖHALLITUS EHKÄ SITTENKIN

25.5.2023 ESS

Vähemmistöhallitus ei ole sellainen mörkö, jonka torjuminen olisi kaikissa oloissa isänmaallinen sankariteko. Valtiotalouden nykyien konkurssitilan purkaminen ja vaatii niin rajuja otteita, että hallituksen kokoon kyhääminen sovitellen ja puoliväkisin ei taida onnistua.

Määrätietoinen vähemmistöhallitus on aikoinaan toiminut kerrassaan mainiosti 1948-1950, kun elettiin demokratian vaaran vuosia. Kommunistit olivat kärsineet rökäletappion kesän 1948 vaaleissa. Demarit eivät suostuneet halliukseen heidän kanssaan, joten presidentti J. K. Paasikivi nimitti K-A. Fagerholmin johtaman demarien vähemmistöhallituksen.


Se kävi häikäilemättömään taisteluun kommunisteja vastaan eduskunnassa ja varsinkin työmarkkinoilla. Järjestötoiminnan lakeja ja tapoja rikottiin molemmin puolin surutta tilanteen mukaan. Periaatteena oli, että jos huijataan, huijataan sitten isosti. Poliisi mursi kommunistien johtamat poliittiset lakot Arabian posliinitehtaalla Helsingissä ja Kemin uittotyömaalla.

Maalaisliitto ja kokoomus ja tukivat demareita vähin äänin. Paasikivi hykerteli tyytyväisenä taustalla katsellessaan sitä menoa.

Kostoksi Neuvostoliitto yritti estää Paasikiven uudelleenvalinnan presidentiksi 1950, mutta epäonnistui. KGB tuki kommunistien Paasikiven vastaista vaalikampanjaa miljoonaa nykyistä euroa vastaavalla rahoituksella, mutta turhaan. Paasikivi valittiin uudelle kaudelle. Neuvostoliiton ulkoministeriön pohjoismaisen osaston kakkosmies A. N. Abramov sanoi, että Paasikivi oli kaikkein viisain ja vahvin Neuvostoliiton vihollinen.

Fagerholm sai Kremlin vihat niskaansa ikuisiksi ajoiksi. Siitä alkoi asevelidemarien hiljainen yhteistyö porvaripuolueiden kanssa, tarkoituksen oli pistää Stalinin Neuvostoliitolle kampoihin. Tämä neuvostovastainen salainen yhteenliittymä vaikutti ainakin 1970-luvulle asti, ehkä pidemmällekin. Voidaan ajatella, että jopa demareiden ja Evan yhteisymmärryksessä toteutettu yhteiskuntasopimus 1976 kuului myös demarien aseveliryhmän ansioluetteloon.

Oikeiston ja vasemmiston välisen muurin ylittänyt yhteistyö luultavasti pelasti sodan jälkeisessä ahdingossa ponnistelevan Suomen demokratian. Samanlaista taustakuviota voisi nyt ajatella kokoomuksen johtamalle vähemmistöhallitukselle. Laajaa rintamaa tarvitaan. Venäjä on edelleen iso uhka, vaikka meitä suojaa itsenäisen puolustuskyvyn lisäksi myös Nato.

VÄHEMMISTÖHALLITUS ?

Vähemmistöhallitus ei ole sellainen mörkö, jonka torjuminen olisi isänmaallinen sankariteko. Se toimi kerrassaan mainiosti, ainakin 1948-1950. Kommunistit olivat kärsineet rökäletappion kesän 1948 vaaleissa. Demarit eivät suostuneet halliukseen heidän kanssaan, joten Paasikivi nimitti Fagerholmin johtaman demarien vähemmistöhallituksen.

Se kävi häikäilemättömään taisteluun kommunisteja vastaan eduskunnassa ja työarkkinoilla. Maalaisliitto ja kokoomus ja tukivat demareita vähin äänin. Siitä alkoi asevelidemarien hiljainen yhteistyö porvaripuolueiden kanssa, tarkoituksen oli pistää Stalinin Neuvostoliitolle kampoihin.

Paasikivi hykerteli tyytyväisenä taustalla katsellessaan sitä menoa. Kostoksi Neuvostoliitto yritti estää Paasikiven uudelleenvalinnan presidentiksi 1950, mutta epäonnistui. Fagerholm sai Kremlin vihat niskaansa ikuisiksi ajoiksi.

Tämä neuvostovastainen salainen yhteenliittymä vaikutti ainakin 1970-luvulle asti, ehkä pidemmällekin. Se luultavasti pelasti Suomen demokratian. Samanlaista taustakuviota voisi ajatella kokoomuksen johtamalle vähemmistöhallitukselle. Laajaa rintamaa tarvitaan. Venäjä on edelleen iso uhka, vaikka meitä suojaa nyt myös Nato. 

VAALIHUUMAN JÄLKEEN TULEE KRAPULA

11.5.2023 ESS

Kokoomukselle taisi käydä tavallinen moka vaalihuumassa. Petteri Orpo antoi ihanan lupauksen, että valtion taloutta siistitään kuuden miljardin menosäästöillä ilmana veronkorotuksia tai sosiaali- ja terveysetuuksien supistuksia.

Kun hallitusneuvottelut lähestyvät totuuden hetkeä, alkaa ilmetä, että ei se taida ihan niin mennä. Pelkällä toiminnan virtaviivaistamisella ei saavuteta tuon luokan säästöä. Asiantuntijataho toisensa jälkeen todistaa, että ilman merkittävää verotulojen kasvattamista tai isojen korvausten supistusta tuon kokoluokan remontti ei onnistu.

Tuloveron reipas nosto olisi varmaan kohtalokas virhe, sekä työllisyyden että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta. Tutkimuslaitosten puheista on ilmennyt sellainen kiusallinen ajatuskulku, että ehkä arvonlisäveron korotus voisi toimia paremmin.
Sen epäkohta olisi tietenkin heikoimmissa asemissa olevine perheiden ahdingon lisääntyminen. Mutta tässä logiikassa on sellainen idea, että hyvätuloisten ostoskassit ja hyödykkeiden hankinnat taitavat olla myös inflaation ja korkojen nousun paineessa suurempia ja monipuolisempia kuin köyhyysloukun uhassa elävien perheiden ostoslistat. Alvin nosto rankaisisi enemmän vauraita talouksia kuin köyhiä perheitä.

Taitaa kuitenkin olla melkoisen väännön takana, että tämä päättely voitaisiin kirjata jossakin muodossa hallitusohjelmaan. Silti jotakin tämän tapaista täytyy saada aikaan. Ehkä kokoomuksen takataskussa on alun perun ollut jokin alvin korotusta vastaava taikatemppu.

Perussuomalaisten nokittelu kokoomuksen ja varsinkin ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa häiritsee hallitusneuvottelun työrauhaa. Pinnan alla poreilee periaatteellinen erimielisyys maahanmuuton perusteista ja kansalaisten perusoikeuksista. Niistä voi tulla iso ongelma. Neuvotteluilmapiiriä voi rasittaa myös perussuoalaisten johtajistoon kuluvien julkinen tyytymättömyys hallitusneuvottelun vetäjään.

Hallituksen muodostaminen nyt neuvotteluja käyvällä kokoonpanolla ei taida olla ihan helppoa. Tilanne tuskin paljon parantuisi, jos perussuomalaiset syrjäytettäisiin ja sosiaalidemokraatit tulisivat mukaan. SDP:n hallitusneuvotelijana olisi puolueen merkittävään vaalivoittoon ohjastanut pääministeri, jolta äänikuningattaren asema luiskahti kuitenkin perussuomalaisten puheenjohtajalle. Hänen seuraajallaan SDP:n johdossa voi olla uusia ajatuksia, mutta tuskin varsinaista viisasten kiveä. Tässä alkaa tuntua siltä, että lähestytään vähemmistöhallituksen aikaa.

x x x

Toinenkin synkkä epäilys nousee mieleen. Ponteva puhe kaksi tai jopa kolme vaalikautta kattavasta saneerausohjelmasta ei ole ihan tästä maailmasta peräisin. Se pitäisi sitoa ehkä jopa kaksien eduskuntavaalien tuloksena valtaan nousevia eduskuntia ja hallituskokoonpanoja.

Nykytilanteessa syntyvä hallitus ja uusi eduskunta voivat säätää vaikka millaisen lain vaikka kuinka moneksi vaalikaudeksi. Ne eivät kuitenkaan voi rajoitta seuraavien eduskuntien ja hallitusten lainsäädäntövaltaa.

Vaikka sellainen laki säädettäisiin yhteisen innostuksen hengessä, seuraavalla hallituksella on mahdollisuus säätää uusi laki sellaisessa muodossa kuin se arvioi uuden tilanteen vaativan.

Petteri Orpolla on kovat paikat.