RUOTSI TARVITSEE VETOAPUA

28.4.2022 ESS

Ei ole itsestään selvää, että Suomi ja Ruotsi voisivat edetä yhtä jalkaa Naton jäseneksi. Niiden tilannekartat ovat täysin erilaiset. Suomi on Venäjän rajanaapuri ja vaarallisesti etulinjassa. Ruotsi elää Naton ystävällisessä syleilyssä ja Suomen selustassa. Suomella ei ole sitä ylellisyyttä, josta muut Natoon kuulumattomat EU:n jäsenet voivat nauttia. Niiden kaikki naapurit ovat miellyttäviä, Suomella niin ei ole. Ukrainan kohtalo kertoo, mitä Venäjän rajanaapuruus voi merkitä Natoon kuulumattomalle maalle.

Suomen ei tarvitse odottaa tumput suorina, kun Ruotsi valmistele ratkaisuaan. Siinä voi vielä käydä niinkin, että Ruotsin sosiaalidemokraattisen vanhan liiton veteraanit vielä viime töikseen yllättävät. Jos jäsenyysprosessiin valmis Suomi jää odottamaan Ruotsia, Venäjä voi tulkita suuren hetkensä koittanen, ja iskeä ikävällä tavalla pehmeäksi luulemaansa kohteeseen. Suomen ei kannata ottaa sellaista riskiä, eikä se olisi Ruotsinkaan etujen mukaista.

Voitaisiin ihan hyvin toimia hetken aikaa kartalla, jossa Suomi olisi jo Natossa, mutta Ruotsi ei ihan vielä. Näiden maiden yhteinen puolustusharjoittelu voisivat jatkua molempia hyödyttävällä tavalla. Ruotsi tulee Suomen perästä, sitten kun ehtii.

x x x

Ruotsin television mielipidemittaus osoitti, että Natoon liittymisen kannatus nousisi 51 prosentista 64 prosenttiin, jos Suomi päättää Natoon hakeutumisesta.

Ruotsi olisi saanut vetoapua, jos Tasavallan presidentin johtaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunta TP-Utva olisi jo ennen vappua pystynyt ilmoittamaan pyrkivänsä aloittamaan Brysselissä neuvottelut Natoon liittymisestä. Vapun jälkeen jokainen odotteluun käytetty päivä on riski.

Ruotsin sosiaalidemokraatit tarvitsevat ilmeisesti vielä vähän aikaa surutyöhön, jonka heidän suomalaiset toverinsa ovat jo tehneet. Naapurille kannattaa tarjota mahdollisuus noudattaa ilmoittamaansa päätösaikataulua Suomen asemaa vahingoittamatta.

Nato-jäsenyys on herättänyt Suomessakin surutyön tarvetta. Sen sietämistä toivottavasti helpottaa kansalliseen hengenrakenteeseen pitkässä historiassa iskostunut kokonaisvastuullisuus. Poliittisen liturgian pyhät kirjat on suljettu siksi aikaa, kun Suomi on vaarassa. Näin tapahtui talvisodassa, kun entiset punaiset taistelivat valkoisen marsalkan johdolla proletariaatin emämaata vastaan. Ja sodan jälkeen sosiaalidemokraatit voittivat poliittisen sodan kommunisteja vastaan.

Samanlainen reaktio isoissa perusasioissa on viime vuosina toistunut eduskunnan käsitellessä tiedustelulakien uudistusta, ilmavoimien peruskaluston hankintapäätöksessä ja nyt ilmeisesti myös Nato-ratkaisussa.

Nato-jäsenyyttään työstävillä Ruotsin sosiaalidemokraateilla ei ole tätä historiallista lohduketta surutyöhönsä. Ruotsi tarvitse Suomen vetoapua.

Kuningas ja presidentti Ahvenanmaalla

Ruotsin kuningas ja Suomen presidentti matkustavat puolisineen ja seurueineen Ahvenanmaalle kesäkuun alussa juhlimaan Ahvenanmaan itsehallinnon satavuotispäivää.

Seremonioihin näyttää kuuluvan myös käynti Ahvenanmaan kuninkaaksi joskus sanotun Julius Sundblomin muistomerkillä. Ilmeisesti kuningas ja presidentti pitävät tilaisuudessa puheen.

Siinä historian hengettären siivet evät vain suhise vaan jyrisevät. Ahvenanmaan separatismin veteraani Julius Sundblomin suuri unelma oli Ahvenanmaan liittäminen Ruotsiin.

Julius Sundblom yritti vielä jatkosodan päättäneen aseleposopimuksen jälkeen syksyllä 1944 herättää henkiin ajatusta Ahvenanmaan siirtymisestä Ruotsin turvaan tai maakunnan valtiollisesta itsenäisyydestä. Hän kertoi Suomeen kuulumisen aiheuttaneen Ahvenanmaan väestölle turvattomuuden tunnetta.

Sundblom yritti pari kertaa houkutella Ruotsin pääministeri Per Albin Hanssonia suuren suunnitelmansa tueksi muistuttamalla Mannerheimin tyrkyttäneen Ahvenanmaata Neuvostoliitolle saadakseen lievityksiä rauhansopimuksen ehtoihin.

Ruotsin paras Suomen historian tuntija, professori Krister Wahlbäck kirjoittaa, että keväällä 1945 Ruotsin hallituksen edustaja lausui viimeisen kerran jotakin siitä mahdollisuudesta, että Ahvenanmaa voisi siirtyä Ruotsin alaisuuteen. Hansson torjui Sundblomin ehdotuksen jyrkästi. Pääministeri perusteli ratkaisuaan suurpoliittisella tilanteella ja Ruotsin Suomea kohtaan tuntemalla kunnioituksella.

RATKAISUN HETKI

Nyt näyttää olevan syntymässä tilanne, jossa Suomi asettuu viikkokaupalla odottamaan, että Ruotsi saa diskuteerattua valmiiksi hyvin harkitun asenteensa Nato-jäsenyyteen. Sinä aikana Suomi, jolla tästä asiasta on jo kauan ollut selvät sävelet, synkistelee päivästä toiseen niska kyyryssä odottaen Venäjän etukeinoista kostoiskua Suomeen ennen kuin Pohjolassa syntyy jonkinlainen valmius tehdä yhtään mitään. Nyt on ratkaiseva hetki. Ruotsi ei menetä mitään siitä, että Suomi käynnistää Nato-jäsenyyden nyt, koska sillä on se valmius. Ruotsi tekee sen sitten kun se on valmis. Reilu peli.

RUOTSILLA ON AIKAA

Ei ole itsestään selvää, että Suomi ja Ruotsi voisivat edetä yhtä jalkaa Naton jäseneksi. Niiden tilannekartat ovat täysin erilaiset. Suomi on Venäjän rajanaapuri ja äärimmäisen vaarallisesti etulinjassa. Ruotsi elää Naton jäsenmaiden naapurina ja Suomen selustassa. Suomella ei ole sitä ylellisyyttä, josta voivat nauttia kaikki muut Natoon kuulumattomat EU:n jäsenvaltiot. Niillä on miellyttävät naapurit. Ukrainan kohtalo kertoo, mitä Venäjän rajanaapuruus voi merkitä Natoon kuulumattomalle maalle.

Suomen velvollisuuksiin ei voi kuulua odottaa tumput suorina, kunnes Ruotsi saa päätökseen myöhässä alkaneen ja tahmeasti etenevän Nato-pohdintansa. Jos Naton jäsenyysprosessin aloitukseen valmis Suomi odottaa Ruotsia edes hetken, vainoharhainen Venäjä voi tulkita sen epäröinniksi, ja iskeä ikävällä tavalla pehmeäksi luulemaansa kohteeseen. Suomen ei kannata ottaa sellaista riskiä, eikä se olisi Ruotsinkaan etujen mukaista.

Olisi täysin mahdollista toimia hetken aikaa kartalla, jossa Suomi olisi jo Natossa, mutta Ruotsi ei ihan vielä. Näiden maiden yhteinen puolustusvalmistelu ja -harjoittelu voisivat jatkua koetulla ja molempia hyödyttävällä tavalla. Ruotsi tulee Suomen perästä, kunhan ehtii. Sillä on aikaa, Suomella ehkä ei.

Ahvenanmaa eduskunnassa

Kuunneltuani eduskunnan Nato keskustelun ensimmäiset pari tuntia tuli rauhallinen ja tyytyväinen olo. Valtavirta turvallisuuden peruslinjasta taitaa olla vielä vahvempi kuin osasin odottaa. Tämän havainnon jälkeen ratkaisun painopiste on presidentin johtamalla hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisella ministerivaliokunnalla, TP-Utvalla. Eduskuntakeskustelun alkuvaiheessa ei ilmennyt pienintäkään estettä Nato-jäsenyysprosessin käynnistämiselle Naton johdon kanssa. Aloitteen kiireellisyyden korostus oli ehkä puheenvuorojen merkittävin yhteinen piirre.

Pari pikkuasiaa jäi kuitenkin kalvamaan mieltä. Ahvenanmaan edustajan innostus vaalipiirinsä aseettomuudesta ja puolueettomuudesta kiihtyi ylikierroksille. Hän esitti sen alkuperäiseksi ilmentymäksi vuoden 1856 rauhansopimuksen. Ei se niin ollut.

Ahvenanmaata koskeva lupaus oli rahansopimuksen liitteeksi sijoitettu Krimin sodan voittaneiden keisareiden Venäjän keisarilta vaatima sitoumus olla linnoittamatta Ahvenanmaata. Se ei kokenut aseettomuutta eikä puolueettomuutta, mutta esti tykistölinnakkeiden rakentamisen. Venäjän sotaväki miehitti Ahvenanmaata ensimmäisen maailmansodan loppuvaheisiin asti.

Krimin sodassa hävinnyt keisari Aleksanteri II kirjasi antamaansa lupaukseen, että se sitoo häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov-suvun keisari yli sata vuotta sitten luopui asemastaan, ei enää ollut hallitsijaa eikä valtiota, jota vuoden 1856 Ahvenanmaa-lupaus velvoittaisi.

Genevessä 1921 tehty sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta on innostanut Ahvenanmaan edustajan lisäksi myös monia Manner-Suomen ihmisiä puhumaan Ahvenanmaan poikkeusasemasta yli kaikkien aikojen vaikuttavana hyvyyden ilmentymänä.

Kuitenkin sopimuksen jälkeiset sata vuotta osoittavat, että aina kun Itämerellä on ollut sotatoimia tai aseellista jännitettä, Ahvenanmaalla on ollut vähintään yhden valtion sotavoimia ja se on joutunut sotatoimien kohteeksi. Niissä tilanteissa, joita varten vuoden 1921 sopimus on laadittu, Ahvenanmaa ei ole koskaan ollut aseeton eikä puolueeton. Mitä erinomaista on kansainvälisessä sopimuksessa, jonka tarkoitus ei ole kertaakaan toteutunut silloin kun sitä olisi tarvittu?

Ahvenanmaan edustaja kytki eduskuntapuheessaan myös Moskovassa 1940 tehdyn sopimuksen Ahvenanmaan aseettoman puolueettomuuden jatkumoon. Vuonna 1940 Kremlin johdon Suomelle sanelema sopimus koskee vain Ahvenanmaan aseettomuutta. Ei sanaakaan puolueettomuudesta vaan päin vasoin. Sopimus osoitti Ahvenanmaan aseettomuuden valvonnan Maarianhaminassa toimivan Neuvostoliiton konsulaatin suojiin sijoitetuille tiedustelu-upseereille. Venäjä on saanut tämän oikeuden perintönä Neuvostoliitolta vuonna 1992 allekirjoitetulla pöytäkirjalla.

Tämä historian kummajainen ei ilmeisesti häiritsisi Natoa, mutta Suomen suvereniteettia se loukkaa törkeästi. Varsinkin nyt, kun Venäjä on paljastanut todelliset kasvonsa, on kauheaa ajatella Kremlin nimeämien sotilasasiantuntijoiden liikkumista Ahvenanmaan maastossa. Moskovassa 1940 tehty Ahvenanmaa-sopimus pitää välittömästi siirtää historian tunkiolle

NATO-JÄSENYYS ON PROSESSI

On totta ja tärkeää, että eduskunta päättää Suomen Nato-jäsenyydestä. Se voi kuitenkin tapahtua vasta kun pöydällä on valmiiksi neuvoteltu liittymissopimus. Sellainen ei ole eduskunnan pöydällä nyt.

Suomen liittyminen Natoon on prosessi, joka voi käynnistyä vain niin, että Suomen tasavallan presidentin johtama hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta osoittaa Naton viranomaisille valmiutensa neuvotella jäsenyydestä, jos kutsu käy. Tässä vaiheessa eduskunnan roolina on osoittaa tahtotilansa presidentin ja hallituksen toiminnasta.

Lopullinen päätös voi syntyä vasta sitten kun hallitus lähettää Naton kanssa neuvotellun sopimuksen parlamentaariseen käsittelyyn. Eduskunta myllyttää sen perusteellisesti yleiskeskustelussa ja valiokuntien käsittelyssä. Lopulta täysistunto hyväksyy tai hylkää sopimuksen Suomen Nato-jäsenyydestä.

Prosessi on uskottava vain, jos siinä edetään johdonmukisesti ja päättäväisesti. Viivyttely loisi vaarallisen vaikutelman epäröinnistä. Siksi TP-Utvan kannattaisi käynnistää Nato-prosessi mieluummin tällä kuin ensi viikolla.

PUTININ TUHO?

Putinin sota veljeskansaansa vastaan on saavuttanut toisen maailmansodan päätösvaihetta muistuttavat sietämättömän älyttömät mittasuhteet, mutta käänteisesti.

Kahdeksan vuosikymmentä sitten demokraattiset länsivallat tuhosivat törkeillä aluepommituksillaan maan tasalle Hitlerin sietämättömän hirmuhallituksen johtaman Saksan kaupungit ja teollisuuden.

Nyt Putin tekee saman demokraattiselle ja ihmisoikeuksien toteuttamisen pyrkivän sukulaiskansalleen, mutta käänteisessä roolissa.

Kahdeksan vuosikymmentä siten länsimaista demokratiaa puolustavat Yhdysvallat ja Britannia tuhosivat Hitlerin barbaarisen diktatuurin. Nyt Putinin barbaarinen diktatuuri tuhoaa maan tasalle Ukrainan länsimaisen kulttuurivaltion.

Toinen maailmansota päättyi hitleriläisen hirmuhallinnon romahdukseen. Sama kohtalo odottaa Putinin Venäjää. Toivottavasti.

PÄÄ PENSAASEEN?

Hallitus julkaisi dokumentin nimeltään ”Ajankohtaisselonteko turvallisuusympäristön muutoksesta” luodakseen eduskunnalle mahdollisuuden ilmaista kantansa Nato-jäsenyyteen. Eduskunta kun on sellainen instituutio, jonka tehtävänä on päättää, ja sitä ei voi harrastaa, ellei ole jotakin mieltä. Ajatuksena on, että eduskunta muodostaa ensimmäiseksi Nato-kantansa, sitten hallitus ja sitten Tasavallan Presidentti päättää, käynnistääkö Suomi Naton jäsenyysprosessin.

Eduskunnassa näyttääkin äkkiä levinneen keskustelukulttuuri, jonka mukaan Natosta ei suinkaan saa olla mitään mieltä, paitsi vastustaa. Tässä kulttuurissa ei ole sopivaa puhua ”Nato-jäsenyydestä”. Sivistyneeseen käytökseen kuuluu hyssyttely termillä ”mahdollinen Nato-jäsenyys”. Kun kerran käytetään sanaa ”Nato” sen olemassaolo on riittävän todennäköinen ilman sen mahdollisuuden korostusta.

Eduskunta tuntuu ryhtyvän ajankohtaiskeskusteluun kieltäytymällä alkajaisiksi tehtävästä, jota varten se on olemassa. Se näyttää odottavan ja vaativan suomettumisajan mallin mukaan, että presidentti ilmoittaa, missä mennään. Mutta jos presidentti kertoisi Nato-kantansa ennen tietoa eduskunnan tahtotilasta, hetkessä syntyisi pilkkaajien kuoro mekastamaan, että luuleeko se olevansa joku Kekkonen. Kun eduskunta kerrankin saa tilaisuuden johtaa mielipiteenmuodostusta, siellä onkin äkkiä ilmestynyt taipumusta lymytä metsään vanhan liiton demarien perässä.

SUOMI PÄÄTTÄÄ - RUOTSI DISKUTEERAA

Etelä-Suomen Sanomat 14.4.2022

Olen usein ihmetellyt, kun ruotsalaiset kaikessa rauhassa diskuteeraavat suomalaisten valmistautuessa otsa kurtussa ja kauhu sydämessä ratkaisemaan turvallisuusongelman, joka on sama kuin Ruotsin pähkäilemä uhka.

Mutta itse asiassa ei se niin kummallista taidakaan olla. Molempien ratkaisun taustalla on sama muuttumaton syvärakenne. Maantieteelle emme voi mitään. Mutta tämä iso ongelma näyttää erilaiselta, kun sitä joutuu katsomaan vähänkin eri suunnista.

Suomalaiset vinoilevat mielellään, että ruotsalaiset ovat aina olleet turvassa Suomen selän takana. Siltähän se näyttää, ja olisi järjenvastaista, jos ruotsalaiset eivät hyödyntäisi tätä maantieteellistä onnenkantamoista. Heillä on se ylellisyys, että voivat jahkailla rauhassa.

Samasta reaalipoliittisesta syystä on järkevää, että suomalaiset reagoivat nopeasti vuosisataiseen uhkaan pyrkimällä Naton jäseneksi. Suomi on lännen puolustuksen etulinjan vaarallisimmassa paikassa, Ruotsi vähän sitä paremmassa turvassa.

On luonnollista, että erilaisissa asemissa elävät naapurit toimivat eri tavoin. Ukrainan ja Valko-Venäjän jouduttua Venäjän vaikutuspiiriin Suomi on viimeinen Venäjän ulottumattomiin asettunut läntinen rajanaapuri, jolla ei ole Naton viidennen artiklan suojaa. Siksi Ukrainan kohtaamien kauheuksien seuraaminen on suomalaisille todella raju kokemus. Ruotsalaisille se on vain mielenkiintoinen ilmiö.

Kun Suomi nyt näyttää hakeutuvan Natoon, sen ei tarvitse pyytää Ruotsilta anteeksi. Ruotsi päättää samaan tai eri aikaan samoin tai toisin kuin Suomi. Kumpikin päättää silloin kun on siihen valmis ja tavalla, joka on sen kannalta järkevä. Vaikka ne tekisivät eri ratkaisut, puolustusyhteistyö olisi edelleen mahdollista ja hyödyllistä.

x x x

Ruotsin ja Suomen sisäisissä aatehistoriallisissa kehitysvaiheissa on kummallinen ero. Vanhan liiton sosiaalidemokratian ikoneilla näyttää olevan Ruotsissa edelleen vaikutusmahdollisuuksia sekä poliittisen johdon toimintavapauteen että yleiseen mielipidekehitykseen. Ratkaisun hetken lähestyessä heidän uskottavuutensa tuntuu kuitenkin heikkenevän.

Suomessa vanhan liiton sosiaalidemokratian johtohahmot Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen ovat menettäneet sekä politiikan että mielipidevaikuttamisen johtoasemat. He ovat ajautuneet taustalle jupisemaan tyytymättömyyttään.

Suomettumisaikana itäisen ystävyyslinjan portinvartijaksi asettunut keskusta näyttää nyt heränneen ruususen unesta. Se on kehittänyt hetkessä kirkkaan näkemyksen turvallisuuden paianopisteestä.

Sosiaalidemokraattien puoluekanta on edelleen virallisesti veran alla, mutta puheenjohtaja Sanna Marinin omaksuma asenne presidentti Sauli Niinistön tukena houkuttelee ennakoimaan, että tämä taipumus leviää myös demarien puoluerakenteeseen.

Näyttää siltä, että Suomen, ja ehkä vähitellen Ruotsinkin turvallisuuspolitiikan johtoportaissa ja puolueväen keskuudessa puhaltavat reaalipolitiikan uudet tuulet. Se lupaa hyvää Pohjolan yhteiselle turvallisuudelle.

NATO-PÄÄTÖKSEN MARSSIJÄRJESTYS

Tiistai-iltana 12.4.2022 nähdystä Yle ykkösen A-studiosta sai sen vaikutelman, että entiset ulkoministerit Erkki Tuomioja ja Timo Soini odottivat kärttyisästi hallituksen kantaa Nato-jäsenyyteen. Koska he takuuvarmasi tietävät kuvion, on kummallista, että he teeskentelevät tietämättömyyttä.

Maikkarin uutislähetys puoli tuntia A-studion jälkeen oli kärryillä paljon Yleä paremmin. Eduskunnalle nyt esitettävän tiedonannon tehtävänä on selvittää parlamentissa vallitseva käsitys Nato-ratkaisuun vaikuttavista asioista. Eduskunta ei tässä vaiheessa päätä asiasta. Presidentin johtama hallituksen turvallisuuspoliittinen valiokunta TP-Utva päättää, esittääkö Suomi Natolle jäsenyysprosessin aloittamista vai ei. (Odotan jännittyneenä kiirastorstain uutisia.) Jos presidentin johtama halliuksen mielipide päätyy jäsenhakemukseen Natolle, eduskunta päättää sitä aikanaan syntyvän jäsenyyssopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

Vasta se on Suomen Nato-päätös. Sen tekee eduskunta joko ennen vappua tai ensi vuonna, riippuen siitä, miten pitkään Naton jäsenet harkitsevat Suomen hakemusta. Eräät Naton nykyiset ja entiset johtohahmot arvioivat sen voivan tapahtua parissa vuorokaudessa tai viikossa. Tai sitten myöhemmin tai ei ollenkaan.

NATO-KESKUSTELUN NIITTI

 Pikakommentti: MTV 3:n 11.4.2021 iltauutisissa julkistettu mielipidemittaus on suomalaisen Nato-keskustelun lopullinen niitti. Vastaajien vapaa mielipide siinä tilanteessa, että valtiojohto EI suosittele Nato-jäsenyyttä, oli kuulohavainnosta jääneen muistikuvan mukaan vähän ale 70 prosentin. Jos valtionjohto suosittelisi Nato-jäsenyyttä, sen kannatus olisi selvästi yli 70 prosentin.

Ruotsin Nato-kanta ei näytä vaikuttavan kyselyyn vastanneiden valintaan. Suomi on lännen puolustuksen etulinjaa, Ruotsi ei. Tämä on Ukrainan sodan paljastamassa tilanteessa verisen totinen paikka. Suomi tarvitsee Naton tuen. Ruotsi tulee tähän ponnistukseen mukaan tai sitten ei. Suomi päättää omista asioistaan, ja Ruotsi omistaan.

RUOTSILLA ON AIKAA DISKUTEERATA

Välillä tuntuu kummalliselta, että ruotsalaiset kaikessa rauhassa diskuteeraavat samaan aikaan kun suomalaiset valmistautuvat otsa kurtussa ja kauhu sydämessä ratkaisemaan turvallisuusongelman, joka on sama kuin Ruotsin pähkäilyn kohteena oleva uhka.

Mutta itse asiassa ei se niin kummallista ole. Molempien ratkaisun taustalla on sama globaali ja muuttumaton syvärakenne. Maantieteelle emme voi mitään. On pelkästään luonnollista, että maantieteellisen ongelman eri kohdissa olevat toimijat reagoivat eri tarvoin yhteiseen uhkaan.

Suomalaiset vinoilevat mielellään, että ruotsalaisten ovat aina olleet turvallisesti Suomen selän takana. Olisi järjenvastaista, jos he eivät hyödyntäisi sitä maantieteellistä onnenkantamoista, jonka suosii heitä. Heillä on se ylellisyys, että voivat jahkailla rauhassa.

Samasta syystä on järkevää, jos suomalaiset reagoivat hyvin pian Nato-jäsenyydellä vuosisataiseen uhkaan. Suomi on etulinjan vaarallisimmassa paikassa, Ruotsi vähän turvallisemmassa. On täysin luonnollista, jos naapurit suhtautuvat eri tavoin Nato-jäsenyyteen. Jos Suomi hakeutuu Natoon, sen ei tarvitse pyytää Ruotsilta anteeksi. Ruotsi päättää samaan tai eri aikaan samoin tai toisin kuin Suomi. Kumpikin päättää silloin kun on siihen valmis ja tavalla, joka on sen kannalta paras. Vaikka ne tekisivät eri ratkaisut, puolustusyhteistyö niistä syyntyvissä olosuhteissa olisi edelleen mahdollista ja hyödyllistä.

VENÄJÄN AHVENANMAA-KONSULAATIN LOPPU

EU valmistelee Venäjän pakotteisiin liittyviä diplomaattien karkotuksia. On hyvin tärkeää, että tähän ratkaisuun liittyvät Suomen päätökset lakkauttavat Maarianhaminassa toimivan Venäjän konsulaatin toiminnan. Se on ennennäkemätön Suomen suvereniteetin loukkaus.

Neuvostoliitto pakotti 1940 Suomen alistumaan talvisodan jälkeisessä ahdingossa sopimukseen, joka nimesi Ahvenanmaan aseettomaksi, mutta ei puolueettomaksi. Kreml asetti tätä luonnotonta rakennetta valvomaan sotilastiedustelijansa, jotka sijoitettiin Maarianhaminan konsulaattiin. Nykyisen Venäjän konsulaatin herttaisessa suojeluksessa he voivat edelleen kerätä materiaalia Venäjän sotilassuunnittelun tueksi.

Venäjän Maarianhaminan konsulaatin virkailijat voidaan karkottaa Ahvenanmaalta ja ilmoittaa heidän toimeksiantonsa 1940 antaneen Neuvostoliiton ja Suomen välisen sopimuksen raukeavan. Tämän ratkaisun poliittinen ja moraalinen perusta syntyi jo 1990 kun presidentti Mauno Koivisto mitätöi yksipuolisella Pax-tulkinnallaan Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Suomen suvereniteettia loukkaavat määräykset. Ne perustuivat sopimuksia solmittaessa vallinneisiin olosuhteisiin, jotka ovat vaipuneet historian hämään jo ajat sitten.

Venäjä poikkeusvaltuuksilla vahvistettu konsulaatti Ahvenanmaalla on sietämätön kummajainen, joka pitää poistaa päiväjärjestyksestä. Se on tärkeää myös sen varmistamiseksi, että konsulaatista ei synny kiusallisia keskusteluja, jos Naton kanssa päästäisiin neuvottelemaan Suomen jäsenyydestä.

YDINVOIMAN ALASAJON HINTA

Venäjän verisen törkeästi käyttäytyvien asevoimien kauhistelun rinnalla mieltäni jäytää myös ihmettely Saksan kummallisesta käytöksestä. Sillä on käytössään piilotettu mahdollisuus reagoida nykyiseen hätätilanteeseen. Se istuu pakkopysäytykseen pakotettujen ja pysäytystä odottavien ydinvoimaloiden käyttölupien päällä. Ilman ydinvoiman nopeaa elvyttämistä Venäjälle Euroopassa asetetut pakotteet eivät voi toimia.

Jos Saksa ei peru hetken kauhistuksesta tekemäänsä päätöstä ydinvoiman pikatahtisesta alas ajamisesta, Euroopan yhteisön Venäjälle asettamat pakotteet eivät toimi.

Kaikki muut maailman maat näyttävät pitävän ydinvoimaa ilmastomuutoksen välttämättömänä väliaikaisvaiheena. Millä oikeudella Saksa kieltäytyy huomioimasta tätä. Sen pakkotahtisesti suljetut ydinvoimalat tukevat Venäjän törkeää sotaa Ukrainaa vastaan ja hinnan maksaa Ukrainan kansa verellä ja kuolemalla.

VALINNAN SEURAUKSET

Nato-jäsenyyden torjuminen lisäisi Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa enemmän kuin Natoon liittyminen. Jos Suomi yrittää jatkaa sotilaallista liittoutumattomuuttaan, sillä ei ole viidennen artiklan suojaa. Ukrainan verisen katastrofaalinen kokemus osoittaa, mitä se tarkoittaa Venäjän rajanaapurille.

Jos Suomi hakeutuu Naton jäseneksi, sitäkin voi syntyä jonkinasteinen Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen riski, mutta Naton jäsenelle tämä riski on pienempi kuin puolustusliiton ulkopuolelle jättäytyneelle. Presidentti Niinistö sanoi muistaakseni jotakin siihen suuntaan. Liittoutuminen antisi enemmän turvaa kuin liittoutumattomuus.

Kunnes valinta Naton ja ei-Naton välillä on tehty, nämä asiat kannattaa palauttaa mieleen joka päivä aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeksi.