TIETOKIRJAN KAUNEUS

Etelä-Suomen Sanomat 31.10.2019 

Kirjamessuilla oli tilaisuus jutella alan osaajien kanssa tietokirjan asemasta some-populismin hallitsemassa ympäristössä. Periaatteessa tietokirja tuntuu yhteiskunnallisesti perustärkeältä asialta. Tiedolla on kysyntää, mutta se ei mene perille.

Yleinen keskusteluilmapiiri on jo pitkään korostanut mielipiteenvapautta. Vähitellen tämä suunta on kiihtynyt ylikierroksille, niin että mielipide jyrää alleen tiedon. On tultu siihen, että koska mielipidettä ei tarvitse perustella, minkä tahansa mielipide on yhtä hyvä kuin mikä tahansa muu mielipide, ja ne kaikki ovat oikeassa.

Tietokirjan tekijä on yhteisessä rintamassa mielipiteen vapauden puolustajien kanssa. Mutta se ei tarkoita, että kaikki mielipiteet ovat aina oikeassa. Niiden painoarvo riippuu siitä, kuinka paljon ja minkä tasoista tietoa on mielipiteen taustalla. Tietokirjailija keskittyy yhteen ongelma-alueeseen kerrallaan saadakseen selville, mitä siitä kannattaisi tietää, että siitä voisi olla jotakin mieltä.

Se johtaa yleensä uuvuttavaan rintamasotaan vallitsevaa mielipide-enemmistöä vastaan. Tuloksena on vastakohtien yhteentörmäys. Toinen osapuoli pitää oikeutenaan olla kaikesta mitä mieltä tahansa, ja toinen ei ota tosissaan mielipidettä, jolle ei ole perusteita. Tavanomainen ”tältä minusta nyt vaan tuntuu” riittää perusteeksi vain mielipiiteen esittäjälle.

                                            x                    x                    x

Joskus tietokirjan yhteiskunnalliseen keskusteluun nostama tulkinta voi nousta hetkeksi mediajulkisuuden keskiöön. Silti on aika vaikea osoittaa tietokirjaa, joka olisi muuttanut yhteiskunnallisen ajattelun yleistä suuntaa. Pekka Kuusen puoli vuosisataa sitten julkaisema 1960-luvun sosiaalipolitiikka voi olla sellainen. Ehkä myös Max Jakobsonin 1950-luvulla ilmestynyt kirja talvisodasta.

Tiukka vaatimus mielipiteen perustelemisestä ei tarkoita, että tosiasioista olisi johdettavissa vain yhdenlainen mielipide. Olen ollut osapuolena monessa historian tulkintaa koskeneissa kiistassa, joissa kanssani eri mieltä olevat älyköt ovat kehittäneet mielipiteensä tiedoista, joita minäkin pidän faktoina.  

Esimerkiksi poliittisesti aktiivisen tutkijan kanssa meidän historiantulkintamme taustalla olevat faktat ovat jokseenkin samat, mutta silti päädymme usein erilaisiin tulkintoihin. Kun en pysty osoittamaan hänen päättelyssään mielivaltaisuutta tai epäjohdonmukaisuutta, on vaan hyväksyttävä myös hänen tulkintansa, vaikka olen eri mieltä.

On myös kollega, jonka kanssa olemme työstäneet hyvinkin isoa yhteistä faktamateriaalia, ja päätyneet jyrkästi vastakkaisiin tulkintoihin. Se johtuu hänen epäjohdonmukaisesta tavastaan käyttää lähdetietoja ja taipumuksestaan ajautua ristiriitaan omien ajatustensa kanssa. Jos mielipiteen perustelu ei ole johdonmukainen, sanon sitä häikäilemättä vääräksi, vaikka päättelyn lähtökohdat olisivat kuinka tukevaa faktaa.  

Tietokirjallisuuden kauneus on siinä, että faktojen luomalta alustalta nousevien erilaisten mielipiteiden painoarvo punnitaan päättelyn järkiperäisyydellä ja luovalla kyvyllä arvioida faktoja. Mielipiteen arvon mittana ei ole mielipidevapaus vaan johdonmukaisuus mielipiteen taustalla olevan tiedon käsittelyssä.

Kiitos, Tietokirjailijat

Eilen kirjamessuilla jaettiin Tietokirjailijoiden tämän vuodet tunnustuspalkinnot. Olin yksi onnetarten suosikeista. Sanoin kiitospuheessani, että kirjamessuilla olen aina silloin tällöin kohdannut toisen niistä ihmisistä, jotka ovat lukeneet uusimman kirjani. Nyt siellä oli koolla kaikesta päätellen tavallista enemmän sellaisia. Tuntuipa hyvältä. 

Kyllä hallitus tietää

Tutkijat esittivät aika jännän, radikaalin ja melko johdonmukaiselta kuulostavan ajatuksen liikenteen hiilipäästöjen hallinnasta yhteisesti sovittujen tavoitteiden mukaisesti.

Hallitus ilmoitti, että no jaa. Se nyt perustui edellisen hallituksen toimeksiantoon. Niin, että nyt sitten kun tämä uusi hallitus asettaa oman porukkansa pähkäilemään tätä samaa asiaa, se voisi saman tien ilmoittaa, millaiseen suositukseen sen olisi syytä päätyä, että ei tarvitsisi niin kauheasti jälkikäteen keskustella ja miettiä.
Mihin näitä selvityksiä tarvitaan, kun hallitus kuitenkin tietää kaiken etukäteen.
Kaikkien selvitysporukoden toimeksiantoon pitää lisätäm se itsestäänselvyys, että ei kannata haaveilla mitään hallitusohjelmassa mainitsematta jäänyttä asiaa. Hallitus tiesi jo viime keväänä, mitä maassa voi ja saa tapahtua seuraavan neljän vuoden aikana.

Paljonko EU sietää

Illan uutiset järkyttävät. Alistuuko Euroopan unioni todella siihen, että Britannian pääministeri yrittää jallittaa koko Euroopan yhteisön samalla lapsellisella tavalla kuin Britannian kasalaiset. Hän lähettää Brysseliin kirjeen oman parlamenttinsä päätöksestä, mutta ei allekirjoita sitä. Ja jatkokirjeellään osoittaa vähät välittävänsä parlamentista, jolta on saanut toimivaltansa. Jos EU hyväksyy tämän, se ottaa rajusti kantaa Britannian sisäiseen demokratiaan ja valtiolliseen perinteeseen. Siinä se eksyy hoitamaan sarkaa, joka ei todellakaan kuulu sille. Bryssel ärhentelee hyvin perustein Unkarin ja Puolan perustuslakiongelmista. Jos se hyväksyy Johnsonin vedätyksen, se on kaikkien aikojen rimanalitus

Palamentarismin katastrofi

Tänään nähtiin jo toisen kerran, miten Britannian pääministeri ilmoittaa, että ei aio noudattaa parlamentin hetkeä aikaisemmin hyväksymää lakia. Brexit-kiimasta älyllisen toimintakykynsä ja poliittisen vaistonsa menettäneet parlamentaarikot näyttävät kuuntelevan tällaista törkeyttä kuin hepo kelloa. Näin sivistymättömästi toimiva pääministeri pitää heittää ulos halveksuntaa raivokkaasti buuaten. Sitten kun parlamentarismi on pelastettu täydelliseltä tuholta, Brexit-junailu on pikkujuttu.

Pikakommentti 17.10.2019: Brexit

Olipa taas kauheaa nähdä, miten alkeellisen hyväuskoista uutisanalyysiä Yle pystyi tarjoamaan Brexit-tilanteesta Maikkariin verrattuna. Ylen uutisiin nojautuvat Ylen TV-uutisten katsojat joutuvat kokemaan huomenna melkoisen järkytyksen, jonka Maikkarin uutiset ennakoivat täsmällisesti. Suurin fanfaarein julkistettu Brexit-sopu romahtaa Britannian parlamentissä. Syöksykierre kohti uutta Brexit-kansanäänestystä on alkanut. 

Kolumni: VIRALTAPANON ASKELMERKIT

Etelä-Suomen Sanomat 17.10.2019

Yhdysvaltain ja Turkin presidenttien puhelinkeskustelu paljasti, kuinka vaarallinen henkilö Yhdysvaltain presidentti onkaan. Mediassa liikkuvan tiedon mukaan näyttää siltä, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin hyökkäys Syyriaan laukesi liikkeelle Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ohimennen heittämästä kesken jääneestä sivulauseesta.

Ilmeisesti Trump ei tajunnut, että Erdogan ryntää oikopäätä taistelukentälle, ellei iso liittolainen sano mitään täsmällistä. Tai ei ymmärtänyt, millainen katastrofi sitä syntyy, jos kurdijoukot tuhotaan, Isis-terroristit ovat taas vapaalla jalalla ja sadat tuhannet pakolaisen vaeltava erämaan äärestä laitaan. Kauhistunut maailma sai taas uuden näytön Trumpin tavasta hoitaa asioita.  

Trumpin valtiomiesura on epäonnistumisten jatkumoa. Voimapolitiikan mestarit Vladimir Putin ja Kim Jong-un ovat huippukokouksissa nolanneet Trumpin kerran toisensa jälkeen. Vaalituen haaliminen oudoilta tahoilta loukkaa liittovaltion ydintä. Huolimaton puhelinkeskustelu liittolaispresidentin kanssa vie Yhdysvallat ehkä Vietnamin sodan veroisen nöyryytykseen. Kauppasota kaikkia vastaan näyttää polkevan Trumpin tärkeimmän tukialueen etuja.

                                            x                    x                    x

Presidentin viraltapanomenettely sai puhtia Trumpin touhuilusta Ukrainan-kollegansa kanssa ja osuudesta lähi-idän kauheuksiin. Perusongelma on silti ennallaan. Oikeudellisesti sitovaa näyttöä on vaikea osoittaa, varsinkin kun sen pätevyydestä päättää senaatti, jossa on pelkkiä poliitikkoja.

Yhdysvaltain perustuslain toisen artiklan neljännen kohdan mukaan presidentin viraltapanon perusteita ovat valtiopetoksen ja lahjonnan lisäksi ”muu törkeä rikos ja väärinkäytös” (other high Crimes and Misdemeanors).

Huolimattomat puhelinkeskustelut kollegojen kanssa ja epäonnistuneet huippukokoukset eivät täytä valtiopetoksen tunnusmerkkejä. Ne ovat poliittista taitamattomuutta. Sen sijaan vaalituen uhmakas vaatiminen toisen valtion johdolta tuntuu ainakin melkein valtiopetokselta.  

Tämän presidentin ”suuri ja vertaansa vailla oleva viisaus” perustuu hänen entisen ulkoministerinsä kuvauksen mukaan siihen, että Trump on ”melkoisen järjestäytymätön, ei halua lukea taustapapereita, ei ole kiinnostunut monistakaan yksityiskohdista, vaan pikemminkin sanoo tavalla tai toisella uskovansa, että näin se nyt vaan on.” (The Economist: The man without a plan, 10.10.2019)

Jos presidentin poliittisesti huono käytös suututtaa senaattia yli puoluerajan, myös se voisi painaa oikeuden vaakaa langettavan ratkaisun puolelle. Hallinnon holtiton johtaminen, toistuvasti epäonnistunut henkilökohtainen diplomatia, naurettava mahtailu ja lapsellinen riehunta mediassa voivat poliittisessa harkinnassa mennä väärinkäytöksen piikkiin. Sillä alueella senaatti voi liikkua presidentin viraltapanoprosessissa.

Viraltapanon harkinta senaatissa on eriskummallinen ilmiö. Oikeudellisen päätöksen tekee poliittinen elin. Perustuslain sanamuoto antaa mahdollisuuden siihen, että päätökseen voi vaikuttaa oikeudellisen näytön rinnalla myös poliittinen arvio. Trumpin toimintatavassa on sellaisia oikeudellisia ja poliittisen käyttäytymisen piirteitä, että senaatin mitta voi tulla täyteen.  

   

 

Kolumni: RÄYHÄÄMÄLLÄ JOHTAMISEN LOPPU?

Etelä-Suomen Sanomat 3.10.2019

Presidentti Donald Trump on joutumassa pahempaan kiipelin kuin kertaakaan lyhyen mutta kauhean presidenttikautensa aikana. Tähän mennessä aloitetuista tutkintayrityksistä raskain koskee hänen hallintonsa Venäjä-yhteyksiä.

Selkäpiitä karmii jo pelkkä ajatus vieraan vallan tuen havittelusta supervallan presidentinvaaliin. Mutta tähän mennessä tutkinta on koskenut vain sitä, sanoiko Trumpin perheenjäsen tai vaalitoimiston tai presidentinkanslian toimihenkilö presidentin puolesta jotakin jollekin, ja toimiko hän esimiehensä toimeksiannosta tai tieten tai oletetun valtuuden varassa.

Ei ole näyttöä presidentistä savuava ase kädessä, eikä ehkä asetta ollenkaan. Avustajat vain kohelsivat, melko varmasti Trumpin tieten ja kannustaen, mutta sitä on vaikea näyttää toteen oikeudenkäynnissä merkitsevällä tavalla. Ja vaikka näyttö onnistuisikin, sehän on pelkästään tyhmän avustajan vika, että menee tekemään hölmöyksiä, ehdottipa tai toivoipa tai sallipa sen kuka tahansa.

Yhdysvaltain ja Ukrainan presidenttien puhelinkeskustelu on toista maata. Finanssimaailman rumat temput osaava manipulaattori talutti kokemattoman kollegansa ansaan. On aika outoa tehdä niin ihmiselle, jolta on pyytämässä apua. Myötähäpeä molempia kohtaan täyttää mielen. Että joku kehtaakin käyttää ylivoima-asemaa noin säälittävän kollegan naruttamiseen. Mutta se on pelin henki. Niin se vaan menee. 

Trump talutti avuttoman puhekumppaninsa mihin tahtoi, mutta taisi samalla mennä ansaan itsekin. Nyt tutkintaprosessissa on ensimmäistä kertaa tilanne, jossa presidentti oli henkilökohtaisesti suhmuroimassa vaalitukea itselleen.

Näyttönä on tosin vain äänitallenteesta tehty muistio. Alkuperäisen tallenteen tuhoaminen on arkijärjen mukaan varma merkki siitä, että Trump on höpöttänyt itseensä umpikujaan, mutta sillä ei ole todistusarvoa, kun dokumentti puuttuu. Se on kuitenkin fakta, että presidentti soitti kollegalle, ja puolustuksen tehtävänä on todistaa, että puhuttiin pelkkiä tyhjänpäiväisiä mitättömyyksiä.

Trumpille kävi ehkä kohtalokas moka melkein samaan aikaan kuin Britannian raikulipääministerille. Boris Johnson sai korkeimmalta oikeudelta epätavallisen kiukkuisesti muotoillun lausuman päin näköä. Hän luuli, että pääministeri voi jyrätä yli maailman arvovaltaisimpiin kuuluvan parlamentin ja pakottaa kuningattaren myötäilemään törkeää pääministeriään.  

Jos kuningatar olisi torjunut pääministerinsä neuvon parlamentin lomauttamisesta, hän olisi rikkonut hallitsijan lähes pyhää käytöskoodia melkein yhtä rajusti kuin pääministeri teki lomauttamalla parlamentin. Heidän toimintansa ero on siinä, että pääministeri antoi laittoman neuvon, mutta kuningatar noudatti kirjoittamatonta sääntöä.  

Jos valtiomiehiksi alamittainen poliitikko päätyy presidentiksi tai pääministeriksi, se johtaa ennemmin tai myöhemmin katastrofiin. Viime viikkoina on syttynyt heikko toivon kipinä. Ehkä nyt lopultakin nähdään, miten rähjäämällä johtamiselle tulee seinä vastaan.

Tai sitten ei. He ovat valikoituneet hallitustensa päämiehiksi demokratian sääntöjen mukaisesti. Jos kansat valitsevat johtajansa pilan päiten ja kiusaa tehdäkseen, ne saavat, mitä ansaitsevat. Sellaiseen tilaan päätyneet demokratiat voivat tehdä saman vielä uudelleen.