Pikakommentti 29.11.2018: Kaksoiskansalaisuus

Lakiesitys kaksoiskansalaisuuden vaikutuksesta viranhakijan kelpoisuuteen kansallisen turvallisuuden kannalta herkkiin tehtäviin näyttää saaneen kotoisan tuntuisen käänteen.

Muistelen aikaisemmin esittäneeni, että kaksoiskansalaisuus sinänsä ei voi olla minkään nimityksen este. Sen sijaan este voisi ja sen pitäisi olla se, mihin se toinen kansalaisuus velvoittaa.

Venäjä vaatii kansalaisiaan aina ja kaikissa tilanteissa edistämään Venäjän etua. Venäjän kansalainen saa olla lisäksi minkä tahansa muunkin maan kansalainen, mutta hänen velvollisuutensa on aina palvella Venäjän ja vain Venäjän etua.

Olisi silkkaa hulluutta hyväksyä tällaiseen sitoumukseen suostuneen ihmisen nimitys Suomen turvallisuuden kannalta tärkeään tehtävään. Hallitus näyttää hoksanneen asian ytimen.

Kolumni 29.11.2018: BREXIT OLKOON OPIKSI

29.11.2018 Etelä-Suomen Sanomat

Brexitiksi sanottu hölmöntölmäys on niin räikeä typeryys, että rääväsuisinkaan kyynikko ei olisi pystynyt samaan kuin Britannian populistieliitti. Sen keittivät kokoon suorasta demokratiasta hullaantuneet hälläväliä-kansanjohtajat ja ihmisten höynäyttämisestä nautiskelevat öykkärit.

Brexitiä vaativien todistelu loi sellaisen mielikuvan, että Euroopan unionista irtaudutaan lähettämällä kirje Brysselin, ja se on sillä selvä. Hei vaan. Näillä touhukkailla ei näytä olleen harmainta hajua siitä, mistä kaikesta silloin neuvotellaan, kun EU-jäsenyyttä puretaan. Eikä siitä, mitä vahinkoja alkaa tapahtua jo silloin kun tällaisesta hullutuksesta ruvetaan puhumaan. Saati sitten siitä, mitä brexitin toteutumisesta seuraa. Eikä varsinkaan siitä, että se vasta kalliiksi tulee, jos suurella vavalla neuvoteltu ero ei toteudukaan.

Tämä tyhmyyden epäpyhä yhteenliittymä sai äänestäneiden niukan enemmistön ilmeisesti kuvittelemaan, että EU:n taakasta vapautuminen palauttaisi sen neitseellisen tilan, jossa brittiläinen imperiumi yksin päättäisi kaikesta, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Tai että ero unionista palauttaisi Iso-Britannian tilanteeseen, jossa se eli 1973 liittyessään Euroopan yhteisöön. Brexit-johtajat saivat äänestäjät kuvittelemaan, että kansan tahto voisi kääntää historian virran peruuttamaan ylämäkeen.  

Britannia hallitus uskotteli itselleen, että olisi mahdollista luoda ratkaisu, joka yhdistäisi viktoriaanisen imperiumin paluun, populistisen reuhaamisen ja Euroopan arkipäiväisen elämänmenon. Se neuvotteli unionin kanssa sopimuksen, joka ei toteuta yhtäkään brexit-kansanliikkeen hallitukselle ja hallituksen itselleen asettamista tavoitteista. Ja tämä sitten julistettiin suureksi voitoksi.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa Britannian hallitus ilmoittaa neuvotelleensa eron. Lontoossa ja Brysselissä hyväksymisprosessiin pakotettu sopimus sitoo Britannian epämääräiseksi ajaksi moneen EU:n keskeiseen säädöskokonaisuuteen, joiden sisältöön Britannia ei voi vaikuttaa. Tällainen brexit erottaa Britannian unionin päätöksenteosta, mutta ei unionista.   

Pöydällä olevan sopimusluonnoksen hylkääminen johtaisi ainakin perinteisen koulukunnan mukaan kauheuksista kamalimpaan. Britannia ja Euroopan yhteiskunnallinen ja taloudellinen rinnakkainelo joutuisi sopimuksettomaan tilaan, jossa mikä tahansa voi johtaa mihin tahansa.

Haave kansanäänestyksessä tehdyn emämunauksen korjaamisesta uudella kansanäänestyksellä on tyhmyyden tuplausta. Brexitin aiheuttamat vauriot Britannian yhteiskunnalle ja taloudelle ovat jo tapahtuneet. Mikään ei voi muuttaa niitä tapahtumattomiksi. Yli puolet äänestäneistä ilmoitti uskovansa, että sattumanvarainen kansan mielipide johtaa parempaan lopputulokseen kuin poliitikkojen, virkamiesten ja tutkijoiden opiskelemastaan ja kokemastaan kehittämä tieto. Populismin riemuvoitto. Britannia on itse kaivamassaan kuopasta ja pysyy siellä. 

Entinen imperiumi käpertyy nyt itse aiheutetussa yksinäisyydessä omaan koloonsa. Luulisi, että brexitin jälkeisen tynkäunionin jäsenmaiden hölmöimmätkin populistit hiljentyvät hetkeksi miettimään ennen kuin alkavat pönkittää vaatimuksiaan uhkaamalla erota unionista. Tämän oppisisällön britit ovat tuottaneet ihan oma-aloitteisesti kartuttamaan EU:n kollektiivista viisautta. Ja he maksavat sen hinnan omasta selkänahastaan.

Tämä sokkirokotus populismia vastaan voisi parhaimmillaan vaikuttaa Suomenkin eduskuntavaaleihin ensi keväänä. Ehkä olisi hyvä, jos poliittiseen johtoon valittavat ihmiset tietäisivät sentään edes jotakin niistä asioista, joita ensi vaalikaudella lakia säätävä eduskunta joutuu päättämään.  

Pikakommentti 27.11.2018: Venäjän meritaisteluvoitto

On todella hämmentävää huomata olevansa samaa mieltä Jussi Halla-Ahon kanssa. Minskin sopimuksen perään kaahottaminen, johon Etyj-eliitti ja Euroopan unioni ovat keskittyneet, tarjoaa Venäjälle vapaat kädet Krimillä, kuten nyt nähdään. Minskin paperissa ei sanota Krimistä mitään. Siksi se on tämän perusongelman kannalta nollapaperi.

Mutta silti ei ole varmaa, selviääkö presidentti Putin tästä asiasta yhtä helposti kuin tähän asti kaikesta pullistelustaan. Nyt ei enää käydä kylmää sotaa. Venäjä on aloittanut kuuman sodan, jossa ruuti palaa ja ennemmin tai myöhemmin ihmiset kuolevat eivätkä vain haavoitu ja jää vangiksi.

Venäjä figureeraa haastamalla maailman laivaistoista kaikkein säälittävämmän ns. sotalaivaston.  Kalastusveneiden takakannelle häthätää pultatut konekiväärit eivät ole kovin pelottava uhkaaja Venäjän laivastolle. Kotirintamalla tällainen meritaisteluvoitto on kuitenkin kuumaa tavaraa.  

Kommentti 18.11.2018: ROHKAISU VAI ÄKSYILY

Rohkaisu johdonmukaisen päättelyn jatkamiseen ei ole äksyilyä
Arvioidessa uutta kirjaani Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön (Otava 2018) toimittaja Unto Hämäläinen kauhistelee huonoa harkintaani. ”Jukka Tarkasta kehkeytyy äksy sättijä, kun hän patistaa presidentti Niinistöä johtamaan Suomen Natoon […] Jos Tarkka olisi hieman malttanut asetella sanojaan, hän olisi voinut saada Niinistöstä kuuliaisen lukijan. Nyt käy niin, että Tarkka ahdistelee ja opastaa Niinistöä. Kirjantekijä tunkeutuu presidentin tontille, ja siitähän ei Niinistö tunnetusti pidä.” (Helsingin Sanomat 18.11.2018, s C5 / https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005902998.html)
Mielestäni kirjani osoittaa presidentin älyllistä kunnioitusta. Se ei sammu siitä, että haluaisin häneltä vielä lisää sitä todettuihin ilmiöihin perustuvaa johdonmukaista päättelyä, josta esitän arvostavia kommentteja. Se ei ole äksyilyä tai sättimistä vaan kannustus.
Tekijän on turha todistella, miltä kirjan pitäisi tuntua lukijan kädessä. Hämäläisen kirja-arviosta säpsähtäneiden kannattaisi lukea myös kirja. Sen tekstiä sopii sitten puntaroida Hämäläisen loistavan journalistisen taituruuden rinnalla.  

Kolumni 15.11.2018: TURVALLISUUDEN JATKUMO

Suomi on jo toiminnallisesti Nato-maa
15.11.2018 Etelä-Suomen Sanomat

Suomalaisen jääkärikomppanian koukkaus Trident Juncture-harjoituksessa Norjan tuntureilla yllätti sen vastustajaksi asetetun osaston panssarit. Samaan aikaan Suomi valmistautuu isännöimään Nato- ja sen kumppanimaiden johtoryhmien CMX-harjoitusta, jossa hiotaan puolustusliiton sisäistä kommunikaatiota ja päätöksentekoa kriisinhallinnassa.  

Osa suomalaisista nyökyttelee merkitsevästi; oikeassa porukassa ollaan. Osa on kauhuissaan; ollaanko siis jo Natossa. Molempien ryhmien tilannearvio on oikea. Suomi on täysin Nato-maan näköinen, vaikka se ei oikeasti ole sitä.

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi puolustusharjoituksia Maanpuolustuskurssin avauspuheessa: ”Toimimme ’kartalla’ aivan kuten toimisimme tositilanteissakin. Emme siis osallistu Naton artikla 5:n päätöksentekoon emmekä sen toimeenpanoon. […] pidämme huolen omasta alueestamme, emmekä anna muiden käyttää sitä vihamielisiin tarkoituksiin kolmansia osapuolia kohtaan. Tänne tullaan vain jos kutsu käy. […] varmistamme, ettei sen enempää Nato-mailla, Ruotsilla kuin meilläkään ole harhaluuloja siitä, miten kriisin sattuessa toimittaisiin. Tämä ennakoitavuuden kasvaminen lisää osaltaan vakautta alueellamme.”

Suomi oli siis Trident Juncture-harjoituksessa ilman viitosartiklaa, mutta samalla kartalla kuin Nato-maat, jotka harjoittelivat viitosartiklan mukaisesti. Manöövereihin osallistuneet kokeilivat ja opettelivat, miten sotilaallista apua annetaan ja otetaan vastaan. Se kuuluu nykyisin myös Suomen puolustusvoimain tehtäviin. Isäntämaasopimuksessa on määritelty, miten Suomi kohtelee avun antajaa, ”jos kutsu käy”.  

                                            x                    x                    x

Suomen turvallisuus perustuu siihen, että Itämeren ranta-alueet pysyvät sitä nyt reunustavien itsenäisten valtioiden poliittisessa, taloudellisessa ja sotilaallisesti hallinnassa ja Euroopan unionin piirissä. Se on meille melkein yhtä tärkeää kuin Suomen valtioalueen koskemattomuuden varmistaminen. Siksi on johdonmukaista, että Suomi harjoittelee Itämerellä läsnä olevien valtioiden kanssa alueen turvallisuusrakenteen varmistamista. 

Monikansalliset puolustusharjoitukset ovat herättäneet tänä syksynä poikkeuksellisen suurta huomiota. Niissä ei kuitenkaan ole mitään uutta tai erikoista.  Ne ovat Suomen viime vuosikymmenellä harjoittaman johdonmukaisen turvallisuuspolitiikan järkevää jatkumoa.

Suomessa on kuitenkin turvallisuuspoliittisia vastarintapesäkkeitä, jotka pitävät eduskunnan hyväksymiä puolustuslinjauksia uhkana, koska niihin sisältyy Natoon liittymisen mahdollisuus. Lähiaikoina nähdään todennäköisesti, käyttäväkö ne parlamentaarista voimaansa turvallisuuden rakentamiseen vai tavoittelevatko ne jotakin muuta.    

Natoon liittyminen on pieni askel siihen verrattuna, mitä kaikkea Suomen puolustuksen perusajattelussa, rakenteessa ja toiminnassa on viime vuosina muutettu. Suomi on jo nyt toiminnallisesti Nato-maa.

Suomen puolustusyhteistyö Naton kanssa on kaikille tavallista poliittista harkintaa ja perinteistä sotilaallista ajattelua käyttäville naapurivaltioille ymmärrettävä oleva suuntaus. Myös Venäjälle, sillä sen vuosisatainen historia perustuu kylmään politiikkaan ja klassisiin sotaoppeihin.

Venäjä on parin vuosikymmenen aikana joutunut sopeutumaan kahdeksan lähialueensa valtion Nato-jäsenyyteen. Se vastusti niitä kakkia, mutta kun tapahtui niin kuin tapahtui, se ei enää mainosta epäonnistumistaan. Niin tulee hyvin todennäköisesti tapahtumaan myös sitten kun Suomi ja Ruotsi ovat myös muodollis-hallinnollisesti Naton jäseniä.

Venäjä teki strategisen tason virheen, kun yritti arvovallallaan torjua sellaisia lähiympäristönsä muutoksia, joita se ei voi estää.  

Keskustelu 13.11.2018: Terveisiä radion Ykkösaamusta

Olin tänä aamuna Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa keskustelemassa Jari Mäkäräisen kanssa viime kuussa ilmestyneestä kirjastani Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön (Otava).

Keskustelun loppuosassa puhuin siitä, miten Suomen melko hyvä turvallisuusasema perustuu Itämeren alueen nykyisiin olosuhteisiin. Sen jatkuvuudesta ei ole takeita, jos olosuhteet muuttuvat, ja nehän muuttuvat historiassa aina. Suomen turvallisuuden toimivuus myös nykyisistä poikkeavissa olosuhteissa voidaan varmistaa vain betonoimalla se Nato-jäsenyydellä.

Natoon liittymistä on totuttu käsittelemään presidenttikeskeisesti. Ja onhan se niin, että käytännöllisesti katsoen olemattomiin uuvahtanut turvallisuuspoliittinen pohdinta ei viriä ennen kuin presidentti nostaa kissan pöydälle, ja katsotaan, mitä sitten alkaa tapahtua.  

Mutta Nato-asia ei sillä ratkea, se ratkeaa vasta eduskunnassa. Siihen tarvitaan niin iso enemmistö, että se ei synny ilman sosiaalidemokraatteja. Nato on yhtä lailla demariasia kuin presidenttiasia. Tämä voi kuulostaa synkeältä, mutta tilanne ei ole välttämättä toivoton. Demarit ottivat tiedustelulakien käsittelyssä hyvin selvästi turvallisuutta korostavan asennon ja jättivät aatteen leiskahdukset vähäksi aikaa syrjemmälle.  

Koko keskustelu on kuultavissa Yle Areenassa

Pikakommentti 10.11.2018: Eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa

Toivottavasti kuulin, ymmärsin tai muistan väärin Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon lausunnon tänään Yleisradion uutislähetyksissä toistetussa haastattelussa. Moittiessaan maan hallitusta vähäisestä työelämän tuntemuksesta hän vaati työelämää koskevan lainsäädännön palauttamista kolmikantaan, sillä niin tehtyjen päätösten ”yleinen hyväksyttävyys” olisi parempi kuin jos ne olisi tehty ”yksipuolisesti maan hallituksen toimesta”.

Tämä merkittävä työmarkkinajohtaja ei puolestaan osoita erityisen hyvää tietämystä Suomen valtiollisesta järjestelmästä. Suomen perustuslain toisen pykälän mukaan ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Sen jälkeen perustuslaissa on pitkälle toistasataa pykälää. Mikään niistä ei anna mahdollisuutta siirtää työelämää koskevaa lainsäädäntöä millekään eduskunnan ulkopuoliselle yhteenliittymälle.

Pikakommentti 9.11.2018: Häirintä on rutiinia kriisitilanteessa

Olisi melkoinen ihme, jos Trident Juncture-puolustusharjoituksen suunnittelijat eivät olisi ottaneet huomioon sitä, että ulkopuolinen taho voi häiritä lentämisen turvallisuusjärjestelmiä. Todellisen aseellisen kriisin päällä ollessa niin tapahtuu vuorenvarmasti.

Jos sitä ei ole huomioitu harjoituksen suunnittelussa, häirinnän järjestänyt taho teki palveluksen Natolle. Puolustajan pitää pystyä toimimaan myös kohdatessaan odottamattomia asioita.

On erittäin todennäköistä, että häirintään oli varauduttu. Kummallista on vain se, jos sen vaikutuksesta siviili-ilmailuun ei varoitettu etukäteen.

Pikakommentti 2.11.2018: Suomen linja

Tuvallisuus- ja puolustuspolitiikan johto on ympäristössä parin vuosikymmenen aikana havaittujen ilmiöinen perusteella päätellyt, että on aiheellista varautua Venäjän Suomen koskemattomuutta loukkaaviin toimiin. Yhteistyön kehittäminen Naton kanssa on siksi järkevää.

Tämä ilmeisesti hyväksytään poliittisessa eliitissä ja ehkä myös kansalaismielipiteessä, koska merkittäviä vastalauseita ei ole kuulunut. Tämän järkeväksi oivalletun linjauksen ainoa mahdollinen seuraus on Suomen liittyminen Natoon, mutta sitä vastustaa raivokas tunnepitoinen kiihko. Mikä on yleisesti ylistetyn reaalipolitiikan taso Suomessa?