Pikakommentti 30.10.2017: Presidenttiehdokkaiden Eva-paneeli

MYÖNTEINEN havainto presidenttiehdokkaiden Eva-paneelista 30.10.2017: Sauli Niinistö paljasti todellisen ja todella merkittävän Nato-kantansa. Hän sanoi keskustelussa kaksi kertaa, että kriisitilanteessa liittoutuminen syntyy ilman jäsenyyttä. Juuri tähän asentoon Suomen turvallisuuspolitiikkaa on ohjattu Niinistön presidenttikaudella johdonmukaisesti ja taitavasti. Nopeasti kehitetty Itämeren alueen harjoitusyhteistyö Nato- ja liittoutumattomien maiden kanssa on luonut kokonaan uuden tilanteen. Jos Baltiassa syntyy vahingossa tai Venäjän hyökkäyksen takia aseellinen konflikti, Natolla on mitä suurin välttämättömyys varmistaa, että Suomi pystyy pitämään hallinnassaan ilma- ja meritilansa. Sinä tilanteessa Naton ilma- ja merivoimien tuki Suomelle on takuuvarma.  Muuten Nato ei pysty vastaamaan Baltian puolustuksesta. Nato tarvitsee Suomea yhtä vahvasti kuin Suomi tarvitsee Natoa. Suomella on siinä tilanteessa Nato-turvatakuu ilman jäsenyyttä.

KIELTEINEN havainto presidenttiehdokkaiden Eva-paneelista 30.10.2917: Sekä Niinistö että Matti Vanhanen hehkuttivat Lissabonin sopimuksen kohdan 42/7 turvatakuiden erinomaisuutta ja suurta merkitystä Suomelle. He sivuuttivat kokonaan siihen artiklaan viime tingassa muiden muassa Suomen ulkopolitiikan johdon suhmuroinnin seurauksena tulleen lausuman: ” Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.” Se tarkoittaa, että unioniin kuuluvat Nato-maat takaavat toisensa, mutta eivät muita. Kun liittoutumattomat ovat sen tien valinneet. olkoot sitten yksin. Sekä Niinistö että Vanhanen tietävät takuuvarmasti tämän lausuman olemassaolon. Vanhanen oli pääministeri, kun sanamuoto muotoiltiin vuoden 2013 neuvotteluissa ja Niinistö on johtanut koko ensimmäisen presidenttikautensa sen luoman tilanteen mukaan. Lissabonin sopimuksen artiklan 42. seitsemännen kohdan sanamuodon ohittaminen ehdokasdebatissa oli tarkoituksellista harhaan johtamista.  

Pikakommwntti 27.10.2017: Uusi Tuntematon

Näin Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan sen ilmeisesti viimeisessä ennakkonäytössä torstai-iltana. En ollut kauhean ihastunut. Ennen kaikkea leffa on ylipitkä, taisi olla yli 3 tuntia. Huh. Sodan loppuvaiheen kaoottinen sekasorto ja henkinen loppuun palaminen nähtiin tässä riipaisevammin kuin kahdessa edellisessä versiossa, mutta vähemmälläkin toistamisella asia olisi uskottu. Rokan vaimon ja perheen nostaminen sodan taustaksi oli hieno veto. Tietysti se on postikorttimaisen romanttista, mutta ei sen pahemmin tyyliteltyä kuin mässäily rintamanäkymien verellä ja kuralla. Kaipuu suloisen vaimo luo ja perheen ihailu etäältä toi Rokkaan inhimillistä lämpöä. Tässä hän on ihan yksinkertaisesti perussympaattinen, edellisissä versioissa vain hauska jutuniskijä. Ikonisiksi kiteytyneissä repliikeissä Edwin Laineen pihdinpitämät näkyivät ja kuuluivat niin orjallisesti, että meni melkein farssin puolelle.

Pikakommentti 24.10.2017: Valta ei tule pelkistä pykälistä

Ei ole varmaa, että uuden perustuslain presidentille antamat valtuudet heikentäisivät valtionpäämiehen mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Jos presidentti on älyllisesti valpas, historiansa lukenut ja karismaattisesti vahva, nämä ominaisuudet voivat antaa enemmän pontta hänen yhteistyölleen hallituksen kanssa kuin lakipykälistä kumpuava komentovalta.

Jos presidentillä on nuo ominaisuudet, hän on hallituksen kannustaja, valmentaja, ohjaaja ja tukija. Siinä roolissa hän voi vaikuttaa ahdingoista selviämiseen, vaikka muodolliset päätökset menevät pääministerin ja hallituksen piikkiin.

Jos kriisiaikana sattuu olemaan presidentti, jolta nuo ominaisuudet puuttuvat, onkin parempi, että hän ei kovin paljon vaikuta asioiden hoitoon.

Pikakommentti 22.10.2017: Nato-keskustelun suuri salaisuus

Turvallisuuskeskustelun suurin myytti on marmatus siitä, että tämän alan eliitin toiminta perustuu salattuun tietoon. Ei se niin ole. Mistään turvallisuusasiasta ei ole käyty niin julkista keskustelua kuin Natosta. Jokainen liikahduksen aavistus leimuaa lööppiotsikoissa kissan kokoisin kirjaimin. Ongelma on siinä, että niin moni ihan vaan varmuuden vuoksi vastustaa Nato-jäsenyyttä, ja vapauttaa itsensä siitä vaivasta, että ottaisi asioista selvää.  

Kaikki se, mitä ikinä olen ajatellut ja kirjoittanut Natosta, perustuu julkiseen tietoon. Sama perusmateriaali on kenen tahansa tavoitettavissa. Sitä mahdollisuutta käyttää moni tutkija ja toimittaja, mutta jo poliitikkojen keskuudessa se on hyvin harvinainen harrastus, puolueiden perusjäsenistä ja kansalaiskeskustelun vapaista sieluista puhumattakaan.

Turvallisuuskeskustelun henkinen vajaatoiminta ei johdu siitä, että tiedosta olisi puutetta. Se johtuu siitä, että tosielämästä tehtyihin havaintoni perustuva tieto torjutaan. On paljon helpompi olla jotakin mieltä, kuin arvioida julkisuudessa esitettyjen perustietojen luotettavuutta ja yrittää ihan itse ajattelemalla muodostaa kokonaiskuvaa, jonka mukaisesti voi keskustella ja äänestää. 

Kolumni 19.10.2017: Asianmukaiset vastatoimet

Etelä-Suomen Sanomat 19.10.2017

Suomalaisen sielun Nato-sykkyrä käpertyi entistä ruttuisemmaksi, kun Venäjän uusi suurlähettiläs sanoi saman kuin hänen kollegansa aina ennenkin. Jos Suomi liittyisi lännen puolustusliittoon, Venäjä joutuisi ”ryhtymään asianmukaisiin vastatoimiin”. Kukaan ei kai sentään odottanut hänen sanovan: ”Ei se mitään, aina silloin tällöin käy niin, että joku liittyy Natoon.”

Kymmenkunta Neuvostoliittoon tai Varsovan liittoon kuulunutta valtiota hakeutui Naton jäseneksi vuosina 1999-2004. Jokaisen liittymisen jälkeen Venäjä ryhtyi vastatoimiin. Se uudisti joukkojensa ryhmitystä, vahvisti asejärjestelmiään ja järjesti sotaharjoituksia, kuten se muutenkin on jatkuvasti tehnyt. Taivas ei ole kertaakaan romahtanut siitä, että joku on liittynyt Natoon. 

Yleisesti ottaen Venäjän diplomaattinen ärhentely on ollut räikeäpää Naton laajennusta valmisteltaessa kuin sen toteutumisen jälkeen. Venäjän vastustaman asian tapahduttua sen ei ole järkevää muistuttaa epäonnistumisestaan.

                                            x                    x                    x

Presidentti Vladimir Putin trollasi Kultarannassa 2016 suomalaisia omaperäisemmin kuin hänen Helsingin-suurlähettiläänsä tänä syksynä. Hän kommentoi Nato-tilannetta sanailemalla, miten rajan takana ovat nyt ”Suomen sotilaat, rauhanomaiset sotavoimat”, ja että Nato-Suomessa sen alueella olisivat ”Naton sotilaat”.

Putin sivuutti muikeasti sen, mitä varten Suomen rauhanomaiset sotavoimat ovat olemassa. Jos joku yrittää tulla kutsumatta Suomeen, näiden joukkojen rauhanomaisuus muuttuu aseelliseksi maanpuolustukseksi olisipa tulija kuka hyvänsä.

Asetelma olisi täsmälleen sama myös silloin, jos Suomi olisi Naton jäsen ja sen alueella olisi puolustusliiton jäsenvaltioiden joukkoja. Ne olisivat täällä Naton perussopimuksen mukaisesti Suomen pyynnöstä tukemassa liittokumppaninsa puolustusta. Niistä voisi olla haittaa Venäjälle vain, jos se alkaisi toimia Suomea puolustavia yhtymiä vastaan.   

Kun Baltian maat liittyivät Natoon 2004, ne vaativat melkein riitaa haastaen liittokuntaa kehittämän alueellisen puolustusjärjestelmän näiden maiden koskemattomuuden varmistamiseksi. Ne joutuivat odottamaan kymmenkunta vuotta. Nato kieltäytyi liikahduksesta, jonka Venäjä olisi tulkinnut hyökkääväksi.

Venäjä on neljännesvuosisadan aikana asevoimaa käyttäen tai sillä uhaten kaapannut neljältä rajanaapuriltaan seitsemän aluetta. Vasta Krimin ryöstö ja Ukrainan sisällisota havahduttivat lännen 2014. Koska Venäjä näytti pysyvästi ottaneen hyökkäävän asenteen, Nato laittautui toimintavalmiuteen Baltian alueella voidakseen Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti puolustaa jäsenvaltioidensa koskemattomuutta, sillä tämä on sen tärkein tehtävä.

                                            x                    x                    x

Naton perussopimus, strategia-asiakirjat, sotilaallisen voiman rakenne, päätöksentekokulttuuri, jäsenkunnan asenteet ja historia osoittavat, että se ei pysty hyökkäämään mihinkään. Venäjän poliittiset ja sotilasjohtajat tietävät tämän täsmälleen yhtä hyvin kuin heidän läntiset kollegansa.

Lausuntoja antavien venäläisjohtajien kannattaa silti näytellä tietämätöntä kaikkien asiantuntijoiden tietämistä asioista. Venäjällä on kokemusta siitä, miten huonosti länsimaiden puoluepamput tuntevat kansainvälisen elämän perusteita ja voimapolitiikan historiaa. Sellaisia amatöörejä on helppo höynäyttää ja samalla ohjata lännen yleisen mielipiteen perussuuntaa Venäjän eduksi Natoa vastaan  

Venäjän sotilaspolitiikan taustalla olevien piilotavoitteiden saavuttaminen vaikeutuisi, jos Suomi liittyisi lännen puolustusliittoon. Vastustamalla Suomen liittoutumista Venäjä osoittaa, että Nato-jäsenyys olisi Suomen keskeisten turvallisuusetujen mukaista.  

Pikakommentti 16.10.2017: Katalonian äänestysfarssi

Jos kansainvälisen yhteisön vaalitarkkailijat olisivat olleet arvioimassa katalonialaisten itsenäisyysäänestystä, seurauksena olisi ollut tuloksen mitätöinti suoralta kädeltä ja paheksuvin äänenpainoin. Venäjän järjestämän Krim-”kansanäänestyksen” ja oikeastaan sen kaikkien sisäisten vaalien suhmurointi on lastenleikkiä verrattuna Katalonian farssiin.

Ajatelkaa nyt. Kansanjoukko kaappaa vaaliurnia yksityiseen valvontaan vaalipäivää edeltävän yön ajaksi. TV-kuvausryhmän läsnäolosta villiintynyt kansanjoukko hurraten ja metelöiden opastaa vaalilippuaan kirjoittavaa vanhusta.

Madridin hallinnolla ei ole pelkästään puhtaita jauhoja pussissaan, mutta se ei sentään ansaitse sitä moraalista halveksuntaa, jonka se on saanut Katalonian äänestykselle osoittamastaan välinpitämättömyydestä. Kansanäänestykseksi tarkoitetun juhlava rituaalin pilasivat katalonialaiset itse. Ja sitten vielä kehtaavat väittää sitä itsenäistymiseen oikeuttavaksi valtiotoimeksi. 

Pikakommentti 8.10.2017: Nyt kissa on pöydällä

Sekä Ylen että MTV3:n uutistoimitukset osoittivat 8.10.2017 syvää ymmärtämättömyyttä siitä, mitä Suomessa tapahtui sinä päivänä. Pienpuolueen presidenttiehdokkaan ilmoittautuminen Nato-jäsenyyden kannattajaksi kaataa kupin sekä kokoomuksessa että presidentti Sauli Niinistön kampanjatoimistossa, Mäntyniemestä puhumattakaan.

Kokoomus kannattaa Nato-jäsenyyttä, mutta sen liepeiltä valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi nostettu presidentti Sauli Niinistö ei sano siitä mitään. Kaikki muut ehdokkaat sopertelevat hätäisesti kyhättyjä sommitelmia Nato-jäsenyyskysymyksen epäajankohtaisuudesta.

Nyt kissa on pöydällä. Jokaisen ehdokkaan täytyy sanoa, mitä heille tarkoittaa turvallisuusselontekojen peruslinjaus, jota kaikki puolueet ovat liturgisen pyhyyden hengessä toistelleet kautta aikojen: Nato-jäsenyys on sotilaallisen liittoutumattomuuden rinnalla yllä pidetty vaihtoehto. Sotilaallinen liittoutuminen on Suomelle yhtä mahdollinen kuin sotilaallinen liittoutumattomuus.

Valinta näiden vaihtoehtojen välillä ei voi perustua siihen, mitä kaduilla, toreilla ja sosiaalisessa mediassa huudellaan. Sen täytyy perustua siihen, mitä Suomen lähiympäristön turvallisuusympäristössä on nähty viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikana, ja mitä tuntuisi olevan odotettavissa.

Presidentinvaali lakkasi tänään olemasta populistinen kauneuskilpailu ja siitä tuli reaaliolipoliittinen älyllinen harjoitus. Loputakin.

Pikakommntt 7.10.2017: Pääministeri harhailee

Pääministeri Sipilä suositteli Yle Radion Ykkösaamu-ohjelmassa 7.10.2017 uutta harkintaa Suomen päätöksestä olla allekirjoittamatta ICAN-sopimusta. Hän siis suostuu vakavasti harkitsemaan ydinaseet kieltävää sopimusta, jota yksikään ydinasevalta ei ole allekirjoittanut.

Ennen tätä lausumaa Sipilä perusteli järkevästi Suomen tukea ydinydinsulkusopimukselle. Myös sen tavoitteena on ydinaseiden riisunta. Näiden kahden soimuksen erona on se, että useimmat ydinasevalat ovat allekirjoittaneet ydinsulkusopimuken, mutta ICAN-sopimusta ei yksikään.

Sipilä näyttää olevan valmis harkitsemaan perääntymistä tosiasioihin perustuvasta järkiperäisestä päätökestä, kun julkisuuteen leimahtaa isoja otsikoita haihattelusta, joka pyrkii suureen päämäärään ilman niiden tukea, joilla on ratkaisuvalta tässä asiassa.

Tämä ei ollut vahva näyttö pääministeriltä, jolla on keskeinen asema Suomen turvallisuuspolitiikassa. Sellaisen johtajan ei sovi säikähtää sentään ihan mistä tahansa uutisesta, vaikka kansa hurraa ihanalle asialle, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Pikakommentti 6.10.2017: ICAN-sopimus on turhake

Ydinsulkusopimuksen 6. artikla: ”Jokainen sopimuksen osapuoli sitoutuu käymään hyvässä uskossa neuvotteluja ydinasekilpailun pikaiseen lopettamiseen ja ydinaseriisuntaan liittyvistä tehokkaista toimenpiteistä sekä tarkan ja tehokkaan kansainvälisen valvonnan alaisena tapahtuvaa yleistä ja täydellistä aseidenriisuntaa koskevasta sopimuksesta.”

Mihin enää tarvitaan ICAN-sopimusta, kun sen tomerasti tahtoma asia on jo kirjattu ydinsulkusopimukseen. Varsinkin kun useimmat ydinasevallat, jotka todella voisivat vaikutta ydinaseiden riisuntaan, ovat allekirjoittaneet ydinsulkusopimuksen, mutta yksikään ydinasevalta tai sellaiseksi pyrkivä ei ole allekirjoittanut ICAN-sopimusta.

Mutta onhan se Norjan Nobel-komitea ennenkin kannutanut hyvää tarkoittavien puuhakkaiden ihmisten itsetehostusta. 

Kolumni 5.10.2017: Turvallisuuden lukutaidolla olisi käyttöä

Etelä-Suomen Sanomat 5.10.2017

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspoliittinen keskustelu kauhistuttaa jo etukäteen. Uskottavia ovat vain ne, jotka kehtaavat suoraan torjua Nato-jäsenyyden. Heitä äänestävä tietää, mitä saa.

Kaikki muut ehdokkaat ovat epämääräisiä. Useimmat heistä yrittävät ohittaa ajatuksen Natoon liittymisestä, vaikka se mahdollisuus on kirjattu ties kuinka moneen turvallisuusselontekoon, hallitusohjelmaan ja korkean tason lausuntoon. Sen sijaan he ilmoittavat erilaisin muotiluin, että Nato-jäsenyys ei ole ajankohtainen.  

Jos mahdollisuudeksi ilmoitettu asia todetaan epäajankohtaiseksi, se on mahdoton. Pelkkä ajan kuluminen ei voi muuttaa ei-ajankohtaista asiaa mahdolliseksi. Naton salavastustajat eivät yksilöi, millaiset ajan kuluessa esiintyvät ilmiöt voisivat aiheuttaa tällaisen muutoksen. Selontekoihin kirjoitettu turvallisuuspolitiikan perusrakenne romuttuu, vaikka melkein kaikki ehdokkaat ovat vuosikausia pönäkästi toistelleet sitä liturgisessa kuorossa.

Nato-jäsenyys on mahdollisuus. Tässä ja nyt. Sen kiistäjät haluavat vuosien vierivän jotta saisivat olla ajattelematta ja tekemättä mitään. Tällaisten turvallisuuspoliittisesti uuslukutaidottomien valinta johtotehtäviin olisi kansallinen katastrofi. 

                                            x                    x                    x

Historia tuntee toimijoita, jotka ovat käsitelleet turvallisuusratkaisuja ympäristöä havainnoiden, asetelman muutoksia arvioiden, seurauksia pohtien. He ovat ajan kulumista odottamatta syöttäneet poliittiseen prosessiin ympäristön tilanteesta lukemiaan tietoja ja näkemyksiä, joiden perusteella asioita on muutettu.  

Äärimmäinen esimerkki tästä oli J. K. Paasikivi, joka näin kertyneen tiedon perusteella parissa kuukaudessa ohjasi poliittisen prosessin yya-sopimuksen hyväksymiseen, vaikka kansan syvä enemmistö sitä sydämestään inhosi. Vuosikymmenien kuluessa ihmiset alkoivat ymmärtää vanhan valtiomiehen viisauden ja hyväksyä hänen ratkaisunsa. Ja jotkut taitavat vieläkin rakastaa yya-sopimusta.

Urho Kekkonen oli parhaimpina päivinään Paasikiven tavoin ympäristöä lukemalla toiminut turvallisuusjohtaja. Samoin Mauno Koivisto, joka löi kaikki ällikällä toteuttamalla Pariisin rauhansopimuksen Suomelle hankalien artikloiden yksipuolisen tulkinnan. Siitä kauhistuneet voivat vain haukkoa henkeään, niin viisas veto se oli. Ja Koivisto antoi Suomen EU-jäsenyyden toteutua, vaikka ei siitä pitänyt, ja olisi voinut estää sen.

Myös nykyisessä turvallisuuskeskustelussa on kuultu henkistä liikkuvuutta suosivia ääniä, mutta niiden vaientamiseen on riittänyt pelkkä buuaus. Sauli Niinistö on ainoa presidenttiehdokas, jonka toimissa ja puheissa ajoittain välähtää merkkejä siitä, että reaaliajassa tapahtuneet ympäristömuutokset voivat muuttaa hänen ajatteluaan ja toimintaansa. Niihin on reagoitava heti, tai muuten aika muuttaa mahdollisuudet mahdottomuuksiksi.

Niinistön suuri suosio on mykistävä arvoitus. Tuskinpa se sentään perustuu presidentin osoittaman reagointivalmiuden herättämään ihastukseen. Ehkä vanhalla liturgilla typerrytetty kansa menettänyt kykynsä nähdä, mitä sen silmien edessä tapahtuu.

Niinistö on niin suosittu presidentti, että hänellä on varaa toimia järkevästi, vaikka se olisi epäsuosittua. Hän voisi ehkä saada parlamentaarisen päätöskoneiston ymmärtämään, millaisessa maailmassa nyt eletään, ja mitä siitä seuraa. Sen oivaltaminen on turvallisuuspolitiikan ydin. Kotikylän vaalitaktiikan näpertelyllä ei ole sijaa tässä pohdinnassa.

Turvallisuudesta päättävät kansanäänestyksessä valtakirjansa saanut presidentti, suhteellisessa vaalissa valittu eduskunta ja eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus. Mikään ei voi olla demokraattisempaa kuin näiden kolmen yhteistyössä tehty päätös.    

Pikakommentti 2.10.2017: Ei itsenäisyyttä ilman kunnon vaaleja

Katalonian itsenäisyysäänestys ei täyttänyt kansanäänestyksen kaikkein alkeellisimpiakaan tunnusmerkkejä. Tämä ei johtunut pelkästään keskushallinnon törkeästä poliisiterrorismista. Myös itsenäisyysintoilijoilla keitti pahan kerran yli. Vaaliuurnia salakuljetettiin vaalipäivää edeltäneenä yönä yksityisasuntoihin. Vaalipäivänä TV-kuvat hekumoivat asetelmalla, jossa innostunut kansanjoukko opasti hämmentynyttä vanhusta täyttämään vaalilipun oikein. Moninkertainen vaalisokasotku osoitti, että Katalonialla ei ole valtiollista kykyä oikeudenmukaisen vaalimenettelyn toteuttamiseen, joka on itsenäisyyden perusedellytys.  

Suomen historia 1900-luvun alkuvuosilta osoittaa, että itsenäisyyttä ei voi saavuttaa ennen valtiollista kypsyyttä. Yksikamarisen eduskunnan alkutaipaleella autonomisen suuriruhtinaskunnan korkeinta käskyvaltaa käyttänyt keisari hajotti eduskunnan kerran toisensa jälkeen, kun se ei osoittanut riittävää nöyryyttä valtaistuimelle. Kymmenvuotiskautena 1907-1917 Suomessa oli kahdeksat eduskuntavaalit, aluksi vuoden välein. Ne kaikki toteutettiin viimeistä piirtoa myöten Suomen lakien mukaan.  Suomi osoitti valmiutensa itsenäisyyteen ennen kuin se huomasi yrittää itsenäistymistä.