Pikakommentti 31.8.2017: Tuomiojan itsetunto

Erkki Tuomiojan mukaan osoittaa huonoa itsetuntoa, jos ”kuviteltaisiin tai pelättäisiin Venäjän hyökkäystä ...” (Helsingin Sanomat 31.8.2017 s. A15) 

Venäjä on neljännesvuosisadan aikana asevoimaa käyttäen tai sillä uhaten ottanut hallintaansa seitsemän aluetta neljältä rajanaapuriltaan. Tuomiojan opin mukaan ei se mitään. Kun tällaisia silmiemme edessä tapahtuneita asioita ei ennen saanut ajatella eikä sanoa, niitä ei Tuomiojan mielestä saa ajatella eikä sanoa nytkään. Kuka tässä oikein osoittaa huonoa itsetuntoa?

Taustatiedoksi 28.8.2017: Ahvenanmaan asema

Suomi on estänyt venäläisen koululaivan pääsyn Ahvenanmaan vesille Itämerellä alkavan sotaharjoituksen aikana. Päätös mittaa mielenkiintoisesti saariryhmän kansainvälisestä asemasta tehtyjen sopimusten tulkintaa. Julkaisin siitä vuosi sitten artikkelin Cetrum Balticumin Pulloposti-sarjassa.

Suomi nojautuu koululaivaa koskevassa päätöksessään Geneven sopimukseen vuodelta 1921. Venäjä yrittää toimia Moskovassa 1940 tehdyn sopimuksen mukaisesti. Suomen ratkaisu osoittaa, että Moskovan sopimus ei anna Venäjälle toimivaltaa Ahvenanmaalla. 

http://www.centrumbalticum.org/uutishuone/julkaisut/pulloposti/aseettomuuden_unelma.3382.news?3155_o=15

Pikakommentti 25.8.2017: Reagointi puukkodraamaan

Ylen TV-uutiset näyttää edelleen tukevan printtimediassa vallitsevaan käsitystä, jonka mukaan hallituksen lakiesitys tiedusteluvaltuuksien lisäämisestä olisi reaktio Turun torien puukotuksiin. Asia on täsmälleen päinvastoin. Puukkodraama on saanut yleisen mielipiteen lopultakin ymmärtämään välttämättömäksi sen, minkä turvallisuusviranomaiset ja pari edellistäkin hallitusta ovat asettaneet tavoitteekseen jo vuosia sitten. Kysymys on siitä, onko Suomi militarisoituneen kansainvälisen yhteisön ainoa surkimusressukka, joka ei ymmärrä, miten länsimaiset järkiperäisesti toimivat valtiot joutuvat nykymaailmassa toimimaan perusturvallisuutensa ylläpitämiseksi. 

Kolumni 25.8.2017: Tuomioistuin keventäisi valiokunnan taakkaa

Etelä-Suomen Sanomat 25.8.2017: 

Pari Turun ylipiston valtiosäännön osaajaa rikkoi kesäkauden uutishiljaisuuden arvioimalla tiedustelutoiminnan valtuuksia lisäävän lakiesityksen tarkoituksenmukaisuutta ja ajankohtaisuutta. Juristiasiantuntijat ottivat taakakseen tehtävän, joka perustuslaissa osoitetaan eduskunnalle.

He ilmoittivat tuntevansa voimapolitiikan kaikkein synkimmän hybridi- kyber- terrori- ja trollimaailman tilanteen paremmin kuin turvallisuusviranomaiset ja politiikan ja sotatieteiden tutkijat.

Heidän sanomansa oli valoisa. Ei syytä huoleen. Mitään erikoista ei ole tekeillä, ei varsinkaan nyt. Hallituksen esitys turvallisuusviranomaisten valtuuksien lisäämisestä on heidän asiantuntemuksensa perusteella sekä aiheeton että väärin ajoitettu.   

Aikaisemmin keväällä perustuslakivaliokunnassa nähtiin sote-lainsäädännön käsittelyssä samanlainen korkeasti oikeusoppineiden loikka yli vallan kolmijaon määrittämien sektorirajojen. Kuten tiedetään, opposition arvomaailmassa julkisen vallan tuottama palvelu on määritelmällisesti parempaa kuin yksityisen sektorin palvelu. Niinpä muutamat perustuslakiasiantutijat osoittivat pitävänsä opposition tahdon toteuttamista hallituksen perustuslaillisena velvollisuutena.

Ainakin näissä kahdessa melko tuoreessa asetelmassa poliittinen piilovaikuttaminen ja tietotasoltaan huuhaa-luokkaa oleva pönötys voivat saada perustuslakivaliokunnassa painoarvoa enemmän kuin ne ansaitsevat. Valiokunnan jäsenet ovat poliitikkoja, joihin juhlitun professorin lausunnon poliittisesti mukavalta tuntuva sisältö voi tehdä isomman vaikutuksen kuin sen asiaperusteet edellyttävät.

Vähitellen on alkanut näyttää sitä, kuin akateemisessa norsunluutornissa itseään täydentävä perustuslaillinen hyvä veli-yhteisö olisi hankkiutumassa epävirallisen ylähuoneen rooliin. Niistä korkeuksista se yrittää kiilata lainsäädännön lattiatasolle. Tällaiset oikeusoppinet uhkaavat demokratia herkintä ydintä. Vallan kolmijaon murtamisyrityksen pitäisi soittaa hätäkelloja kaikkialla siellä, missä demokratia on kunniassa. 

                                            x                    x                    x

Eduskunnan perustuslakivaliokunta joutuu jatkuvasti hakemaan politiikan ja juridiikan välistä rajalinjaa. Päätös lakiesityksen säätämisjärjestyksestä ratkaisee usein myös sen mahdollisuuden menestyä seuraavissa täysistunnoissa. Jos hallituksen esitystä eduskuntaryhmässään kannattanut edustaja äänestää perustuslakivaliokunnassa sen vaikeutetun käsittelyjärjestyksen puolesta, hän tavallisesti tulee ampuneeksi upoksiin kannattamansa esityksen.

Tämän ikuisuusongelman rinnalle tuntuu nyt nousevan perustuslakiasantuntijoiden keskuudessa viriävä taipumus pyrkiä parlamentin arkiselle työsaralle. Nämä kaksi ongelmaa antavat lisäpontta tähän asti lähes automaattisesti torjutulle ajatukselle perustuslakituomioistuimen tarpeellisuudesta. Se ei ole teoriaherrojen hienostelua vaan sen sanelee terve tarve. Poliittinen ja perustuslaillinen harkinta eivät viihdy saman pöydän ääressä.

Perustuslakituomioistuimen tehtävänä olisi tarkistaa hallituksen lakiesitysten yhteensopivuus perustuslain kanssa. Siinä prosessissa valtiosääntöoikeuden akateemiset asiantuntijat menettäisivät mahdollisuuden käyttää oletettua arvovaltaansa poliittiseen ohjailuun. He joutuisivat todistelemaan näkemyksensä opillisesti vertaisilleen, tuomarinvalan velvoitteella toimiville korkean oikeusistuimen jäsenille.

Perustuslakituomioistuin vapauttaisi eduskunnan perustuslakivaliokunnan poliittisen päättämisen ja perustuslakitulkinnan ristipaineesta. Samalla torjuttaisiin asiantuntijoiden pyrkimykset poliittisen lainsäädäntötyön piilovaikuttajiksi.   

Tiedoksi 24.8.2017: Tiedustelulainsäädäntö ja perustuslaki

Huomenna ilmestyy kolumnini, jossa käsittelen perustuslakiasiantuntijoiden suhtautumista tiedustelulainsäädäntöön ja vähän muuhunkin. Ja mitä sille oikein pitäisi tehdä. 

Pikakommentti 20.8.2017: Turvallisuusviranomaisten valtuudet

Pari Turun ylipiston valtiosäännön osaajaa ilmoitti viime kuusssa tuntevansa turvallisuusviranomaisia ja politiikan ja sotatieteiden tutkijoita paremmin voimapolitiikan kaikkein synkimmän hybridi- kyber- terrori- ja trollimaailman tositilanteen. Heidän sanomansa oli valoisa. Ei syytä huoleen. Mitään erikoista ei ole tekeillä, ei varsinkaan nyt. Hallituksen esitys turvallisuusviranomaisten valtuuksien lisäämisestä on heidän asiantuntemuksensa perusteella sekä aiheeton että väärin ajoitettu.

Pikakommentti 18.8.2017: Tuttuus ei ole tukemista

Presidentti Niinistön kutsu Valkoiseen taloon on kiihdyttämässä Suomea ylikierroksille. Jos hänet kuvataan kovin yksipuolisesti presidentti Putinin hyväksi tutuksi, se voi viestin vastaanottopäässä näyttää siltä kuin hän olisi Putinin tukija. Sillä riskirajalla oltiin 1980-luvulla. Silloin Suomen ja Neuvostoliiton presidenttien lämmin ystävyys liitti Koivistoon piirteitä, jotka lännessä saivat hänet näyttämään Gorbatsovin asianajajalta ja Neuvostoliiton lobbarilta. Niinistön tyylissä ei onneksi ole tällaista vivahdetta, mutta median ja kansalaismielipiteen hersyttely herättää suomettumisajan historiasta tuttuja vaikutelmia. Jäitä hattuun. 

Haastattelu 14.8.2017: Nato-kansanäänestys

Iltalehti julkaisi illalla 14.8.2017 nettisivuillaan haastatteluni, jonka taustalla oli Kanavassa 11.8.2017 julkaistu artikkelini. Iltalehden haastattelussa puhuin Nato-kansanäänestyksestä:

” Vastuutonta ja vaarallista

Tarkan mukaan kansanäänestys on ristiriidassa Suomen poliittisen järjestelmän kanssa.

- Poliittinen järjestelmä ei perustu siihen, että päätöksiä tehdään kansan mielipiteen mukaan, vaan päätösten demokraattisuus katsotaan siitä, onko päätöksentekijöillä demokraattiset valtuudet tehdä päätöksiä.

- Presidentillä on demokraattiset valtuudet, sillä hänet on valittu suoralla kansanäänestyksellä, myös kansanedustajilla on, ja hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Sen tiheämpää demokraattisen päätöksenteon järjestelmää ei voi kuvitella.

Tarkan mukaan kansanäänestys ei sovi suomalaiseen malliin ja on suorastaan vaarallinen. Kansanäänestyksen vaarallisuus juontuu Tarkan mukaan siitä, että vain pieni osa äänestäjistä todella tietää ja tuntee äänestettävän asian, eli mistä esimerkiksi Natossa on kysymys.

- Ihmiset äänestävät sen mukaan, mitä mieltä sattuvat olemaan äänestyspäivänä, vaikka kansanäänestyksessä päätetään huomattavan suuren luokan asiasta, jonka vaikutus ja aikajänne eivät ole vuosikymmeniä vaan sukupolvia.

Tarkan mukaan yksikään vastuullinen hallitus ei voi ottaa sellaista riskiä, että näin iso asia jäisi sattumanvaraisen ratkaisun varaan, jonka taustalla ei ole riittävää tietoa ja harkintaa, vaan pelkkä mielipide.

-Mielipiteistä syntyy päätöksentekotuulimylly, joka jauhaa mitä sattuu. Sellaisen varaan heittäytyminen on vaarallista, Tarkka sanoo.

Kansanäänestys ongelma

- Tällä hetkellä vastustan Nato-jäsenyyden hakemista, vaikka sielustani sitä kannatan. Nato-jäsenyyttä ei voida hakea, jos poliitikot pitävät edelleen kiinni mielestäni tyhmästä lupauksesta, jossa he ovat hirttäytyneet kansanäänestyksen järjestämiseen.

Vaikka Niinistö on Tarkan mukaan haksahtanut Nato-asiassa ”vaalitaktiseen kansan mielistelyyn”, silti hän arvostaa yhä istuvaa presidenttiä.

- Pidän Niinistöä fiksuna ja erittäin hyvänä ulkopoliittisena ajattelijana.

Tarkkaa ilahduttaa myös se, ettei Niinistö ei ole enää viime aikoina puhunut Nato-kansanäänestyksestä:

- Tai toivon ainakin, ettei hän puhuisi.

Tarkan mukaan Niinistö haksahti vaalitaktiseen mielistelyyn sellaisessa tilanteessa, ”jossa hänen kannatuksensa ei ollut ollenkaan selvä”.

- Nyt kun se (kannatus) on selvä kuin pläkki, ei hänen tarvitse enää mielistellä kansan mielipidettä, vaan hän voi tehdä kuten tietää järkeväksi ja johdonmukaiseksi.

[…]

- Poliitikkojen pitää ryhdistäytyä ja ottaa kantaakseen vastuu, sillä sitä varten heidät on valittu näihin tehtäviin, eikä sitä varten, että he mielistelisivät kansan mielipiteitä, joita tulee ja menee, Tarkka päättää.”

Koko haastattelu on osoitteessa:
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708142200325927_pi.shtml

Artikkeli: Turvallisuuden lyhyt historia

Eilen Kanavassa (5/2017) olevassa artikkelissa Suomen turvallisuuden historiasta kirjoitan muun muassa:

”Kansallisen turvallisuuden ylläpitoon tarvitaan poliittisen pelisilmän lisäksi myös kansainvälisen yleistilanteen, Suomen yhteiskunnan syvärakenteen ja Euroopan historian tuntemusta. Tämä henkinen pääoma ei kartu toistelemalla vanhoja iskulauseita. Turvallisuuden henkinen pääoma ei myöskään kartu mellastamalla sosiaalisessa mediassa.

Siihen tarvitaan opiskelua, oppimista, lukeneisuutta ja kykyä arvioida kriittisesti asioita ja mielipiteitä. Kaiken tämän lisäksi tarvitaan myös älyllistä itsenäisyyttä silloin kun asiakeskeinen päättely alkaa tuottaa tavanomaisesta totuudesta poikkeavia johtopäätöksiä.

Viime vuosikymmeninä vallalla on kuitenkin ollut ajatustottumus, jossa demokratian tehokkuutta mitataan sillä, miten se pystyy rajoittamaan henkistä liikkuvuutta lisäävän tiedon vaikutusta turvallisuuspolitiikkaan. Opiskeltuun tietoon ja politiikan ulkopuolelta kertyneeseen kokemukseen nojautuvia toimijoita pidetään eliittinä ja eliitin halveksunta on populismin valtakunnassa suosittu kansanhuvi.

Kotimaisten ja kansainvälisten ilmiöiden arvioijat ja niiden kehityssuuntien ennakoijat ovat menettäneet kykynsä syöttää havaintojaan ja ideoitaan poliittiseen harkintaan. Ei siksi, että tällaisen tiedon tarjonta olisi loppunut vaan siksi, että se torjutaan.”

 Koko artikkeli on osoitteessa

https://suomenkuvalehti.fi/?p=981108&shared=981108-afb78784-999

Kolumni 11.8.2017: Suomalaiset puolustavat Suomea

Etelä-Suomen Sanomat 11.8.2017

Maasotakoulun alokkaat vannoivat sotilasvalan ja ylennettiin jääkäreiksi, ja rivissä oli myös meidän tyttäremme poika. Kunnan koulukeskuksen tantereille järjestetty seremonia oli tyylikkäästi perheenlämpöinen kesätapahtuma. Juhlamenoja johtanut eversti puhui rauhallisen vakuuttavasti, militaristisesta poseerauksesta ei jälkeäkään. Paraatijoukon tarkastuksen päätteeksi hän tervehti sotaveteraanien ja lottien pientä kutsuvierasryhmää yhtä juhlavasti kuin katselmuksen kärjessä kannettuja sotakoulujen lippuja.

Neliöön ryhmitetyt joukot reagoivat rituaalin käskyihin näyttävästi. Vähäeleinen kurinalaisuus teki vaikutuksen. Sotilaallista perinnespektaakkelia seurasi sukukuntien koko aikaulottuvuuden kattanut yhteisö, veteraani- ja lottaikäisistä isovanhemmista keskenään touhuaviin lapsenlapsenlapsiin. Perheet olivat siviilimäisesti kannustamassa tyttäriensä ja poikiensa puolustuskoulutuksen juhlahetkeä, joita asevelvollisen palvelusaikaan ei monia mahdu.

Vanha sotauho ei ole nykyaikaa. Vaalikentän ilmapiiri oli vakava ja lämmin. Valapuheen pitänyt eversti ja komppaniaansa komentanut kapteeni suhtautuivat asevelvollisiin arvostavasti ja kunnioittavasti. Se luo sivistynyttä maanpuolustushenkeä. Yleistä asevelvollisuutta väheksyvien sota-ammattilaisten ja varusmieskoulutukselle naureskelevin elämäntapamilitaristien pitäisi joskus päästä näkemään suomalaisten alokkaiden valajuhla.  

x                    x                    x

Omasta valaparaatistani yli puoli vuosisataa sitten en muista juuri muuta kuin että ohimarssi oli Kajaanin linnan rauniot ylittävällä sillalla. Se tuntui jotenkin jylhältä, vaikka sellainen silta on kulttuurivandalismia. Jo silloin ihmettelin, mitä tekemistä kirkolla on sotilaallisissa rituaaleissa. En voi sanoa, että parikymppisenä olisin ollut motivoitunut maanpuolustaja, kuten suuri osa nykyisistä varusmiehistä tuntuu olevan. Koko palvelusaikani meni pitkästymisen ja väsymyksen sumussa.

Vasta muutamia vuosia varusmiesajan jälkeen olin sen verran aikuistunut, että aloin miettiä, mitä merkitsi sotilaspassiini merkitty ykkössopivuus ”Krhjjoht”, kranaatinheitinjoukkueen johtaja.

Se tarkoitti, että sodassa vastuullani olisi 30–40 miestä metsässä, ja minun pitäisi saada heidät suoriutumaan esimiehieni minulle antamasta tehtävästä. Ja samassa metsässä olisi muita miehiä, jotka yrittäisivät tappaa meidät ja estää minulle käskettyjen asioiden toteuttamisen.  

Se oli kauhea ajatus. Varsinkin kun noottikriisin jälkeisen ajan yya-Suomessa tuo tilanne olisi hyvinkin todennäköisesti voinut olla sotimista länsimaisia joukkoja vastaan Neuvostoliiton puolesta. En ollut ilahtunut.

Nykynuorten poliittinen maanpuolustusympäristö on ratkaisevasti toinen. Neuvostoliiton painostuksesta kauan sitten solmittu yya-sopimus on historiaa, ohi mennyt painajainen. Enää ei ole kuviteltavissa yya-sopimuksen luomaa asetelmaa, jossa Suomen asevoimat joutuisivat puolustamaan jonkun muun maan kuin Suomen etuja. Suomalaiset puolustavat Suomea. Piste.

Jo nykytilanne avaa ilmeisesti myös sen mahdollisuuden, että Nato saattaisi joiltakin osilta tukea suomalaisia oman maansa puolustuksessa. Voimassa olevat sopimusjärjestelyt ja Itämeren reunavaltioiden puolustusharjoittelun vähitellen luoma toimintakulttuuri viittaavat siihen suuntaan. Jo tämä teoreettinen mahdollisuus vähentää Suomeen kohdistuvaa hyökkäysuhkaa. 

Naton tuki Suomen puolustukselle on varmaa kuitenkin vasta sitten kun tökeröstä  neuvostopropagandasta henkisesti vammautuneet ja yya-sopimuksesta pelästyneet suomalaiset ovat toipuneet kammostaan puolustusliitto Natoa kohtaan.