Pikakommentti 26.10.2016: Nord Stream 2 on raakaa peliä

Vahvat voimat näyttävät vaativan uuden kaasuputkilinjan rakentamista Itämeren pohjaan vanhan, vajaateholla toimivan Nord Stream–putkiston viereen. Se korvaisi Ukrainassa jo olevan ja toimivan kaasunsiirtojärjestelmän, täydentäisi siis olemassa olevaa käyttämättä jäänyttä kapasiteettia uudella lisäkapasiteetilla. Suomen kielessä tällaista sanotaan hölmöläisen hommaksi. Kansainvälisen politiikan sanastossa se on suurvallan mahtailua.

On vaarallista kasvattaa Euroopan riippuvuutta tuontienergiasta. Se lisäisi arvaamattoman Venäjän mahdollisuutta heikentää jo muutenkin heikkoja Euroopan unionin perusrakenteita. Arkijärjen mukaan ei myöskään ole hyvä idea lisätä halvan, vanhanaikaisen ja ympäristölle haitallisen energiamuodon tarjontaa markkinoilla, joiden pitäisi suuntautua uuteen, tehokkaaseen ympäristöystävällisen energiarakenteeseen.

Nord Stream 2 ei ole ympäristöpoliittisen sanataituruuden paikka, kuten Suomen virallinen idänpolitiikka opettaa.  Se on Venäjän raakaa voimapolitiikkaa Euroopan unionin ja Ukrainan heikentämiseksi. Siihen pitää suhtautua tämän mukaisesti.

Suomi on asemoitunut itsensä väärää joukkoon hyväksyessään Venäjän etukenoisen Nord Stream-politiikan. Eurooppa ei tarvitse Nord Stream 2:n lisäkaasua. Sen ei pidä alistua Venäjän aseeksi Ukrainaa vastaan. Ei, vaikka Saksa näyttää hyväksyvän sen roolin.

Tuttu kuvio. Sielunsa pelastamiseksi Suomen pitäisi asettua vastustamaan sekä Venäjää että Saksaa. Se on paljon vaadittu. Tällä kertaa ahdingosta ei kuitenkaan selvitä suomettuneesti väistelevällä liturgialla, kuten ennen. Höpötys ympäristövaikutusten huolellisesta selvityksestä ei auta. Tarvitaan aitoa valtiomiestaitoa. 

Kolumni 20.10.2016: Oudot populistit, uudet realistit

Etelä-Suomen Sanomat 20.10.2016

 Hallituksen elämä ei ole helppoa. Kaikki tietävät, että vain isot korjausliikkeet voivat edes teoriassa auttaa ulos kansantalouden umpikujasta. Toinen toistaan merkittävämmät uudistukset puuroutuvat sekavien rakenteiden monimutkaisiin selkeytysyrityksiin. Silti hallitus hakee urheasti aina vaan uusia kohteita voidakseen taas hakata päättä seinään ja toivoa, että muuri murtuu.

Sääliksi käy hallitusta. Mutta oikeastaan vielä enemmän oppositiota, sillä parlamentaarisen yleisvelvoitteen mukaan sen pitää runtata littanaksi hallituksen jokainen idea ja esitys. Miten sellaiseen umpimähkäiseen pakkoärhentelyyn alistetut ihmiset voivat säilyttää henkisen itsekunnioituksensa? Hallitus tekee sentään jokaisen välttämättömäksi tietämää työtä. Oppositio voi vain rähjätä.

Monessa hallituksen remonttihankkeessa on varmaan ajatusvirheitä ja saavutettavissa olevien tulosten asenteellista kaunistelua. Ja jokainen niistä sattuu kipeästi johonkin yhteiskuntaryhmään. Ne vaan piti tehdä. Kun nykyinen oppositio on vähän ajan päästä hallituksessa, se joutuu samaan asemaan. Eri perustein eri kohteissa, mutta silti.

Opposition hurskastelee kuin sillä olisi avaimet kaikkiin umpilukkoihin. Silti ei taida olla ihan varmaa, pystyisivätkö nykyiset oppositioryhmät tekemään välttämättömät uudistukset niin, että ankeuden yhteiskunta muuttuu hymyn maaksi, eikä mikään ryhmä joudu kärsiään.

Opposition tuottamassa automaattipuheessa ei ole vivahteita eikä profiilia. Eroja on vain melun tasossa. Kaikki hallituksen tekemiset ovat niin väärin, niin väärin. Kritiikin uskottavuus parantuisi jos siinä olisi edes vähän sävyeroja. Oppositiolla voi sentään joskus olla järkeviäkin ajatuksia ja hyviä ideoita. Nyt ne uppoavat tavanomaiseen puppupuheeseen ja menevät suoraan ajatussilppuriin.

                                            x                    x                    x

Elämme mielenkiintoista käännevaihetta, toivottavasti. Työllisyys tuntuu paranevan, edes vähän. Työttömyyskulut supistuvat ja verokertymä kasvaa, hiukan. Kauppa elpyy, varovaisesti. Investointeja on havaittu, mutta niiden vaikutus näkyy vasta vuosien kuluttua. Ihmisten luottamus tulevaisuuteen palailee edes pätkittäin. Raskaan teollisuuden tilauskanta näyttää lähes uskomattamalta.

Tavallisesti tällaisten indikaattorien ilmetessä on ollut ihan turha yrittää kiitellä hallitusta. On totuttu ajatteleman, että hyvä talouskehitys voi olla peräisin vain viennistä, ja kaikki muu on tuulen tuomaa. Mutta nyt onkin sellainen kummallinen tilanne, että samalla kun hento kasvu viriää, vienti yhä kompastelee. Tähän mennessä näkyneet uuden elämän heikot merkit ovat kotoperäisiä.

Mutta jos oppositiolta kysytään, ne eivät tietenkään voi olla hallituksen ansiota. Myönteisin tarjolla oleva kommentti taitaa mennä niin, etäedes hallituksen jatkuva tunarointi ei ole pystynyt estämään noita vähäisiä, ja luultavasti pian ohi meneviä myönteisiä ilmiöitä.

Populismin lippu on siirtynyt uusiin käsiin. Nyt sitä kantavat vihreät ja vasemmisto. Ainakin perussuomalaisten johto on siirtynyt talousrealistien rintamaan. Entiset aitopopulistit kantavat nyt oman osansa hallituksen raskaasta taakasta, remsseistä puheistaan huolimatta. Tämä on poliittista sankaruutta, jonka arvo kasvaa siitä, että sellaisen menon takuuvarma seuraus on kannatuksen romahdus.

Perussuomalaisten hallitustaival antaa uuden sisällön vanhanaikaiselle korskeudelle ”Right or Wrong – my Country”, joka ohjaa kahmimaan kakki edut hinnasta välittämättä. Perussuomalaisten nykyisessä linjauksessa se tarkoittaa uhrivalmiutta isänmaan hyväksi silläkin uhalla, että se vie puolueen tuhoon. 

Pikakommentti 15.10.2016: Puolustusministeri Ahvenanmaasta

(15.10.2016 klo 22.50 julkaistua tekstiä on täydennetty 16.10.2016 klo10.10)

Puolustusministeri Jussi Niinistön lausunto Yle Ykkösaamussa 15.101.2016 Ahvenanmaan tilanteesta ilahdutti kovasti. Hän ei näytä pelkäävän tavanomaisen ajattelun asettamia sopivaisuussääntöjä vaan katselee kansallista turvallisuutta sen perusteella, mitä nyt ympärillämme näkyy ja mitä historiasta tiedetään. Sellaista turvallisuusajattelua tarvitaan juuri nyt.

Jussi Niinistö sanoi, että Suomi vastaa Ahvenanmaan puolustuksesta, mutta alueen demilitarisointi ei auta asiaa. Suomella ja Ruotsilla on yhteinen intressi puolustaa Ahvenanmaata. Ruotsille on tärkeää, että Ahvenanmaa ei ole vihamielisen voiman hallussa. Ahvenanmaan-kysymykseen palataan todennäköisesti myöhemmin yhteisen puolustuksen kehitystyössä Ruotsin kanssa.

Olen osallistunut Ahvenanmaan puolustusta koskeviin mietintään Suomen Kuvalehdessä jo touko- ja elokuussa 1993. Ne kolumnit näkyvät Suomen Kuvalehden digitaalisessa arkistossa osoitteessa http://suomenkuvalehti.fi/digilehti/ .

Tuoreimmat harrastusnäytteeni Ahvenanmaa-mietinnässä näkyvät tässä blogissa: Kolumni Etelä-Suomen Sanomissa 22.9.2016 (Yhteinen uhka ja puolustus) ja artikkeli Centrum Balticum-säätiön julkaisemassa Pulloposti-kolumnisarjassa 29.9.2016 (Aseettomuuden unelma).

Pikakommentti 12.10.2016: Hyvin tehty

Olisi todella mielenkiintoista kuulla järkevä selitys sille, että kaksi Venäjän taistelukonetta tulee viiden tunnin välein Suomen ilmatilaan suunnilleen samassa paikassa ja lentävät naapurin puolella suunnilleen saman reitin. Mutta Venäjä ei aina selitä.

Tärkeintä tässä tapauksessa oli kuitenkin se, että Hornetit olivat paikalla juuri sen minuutin ajan, jonka venäläiset koneet lensivät Suomen puolella. Näyttää siltä, että ilmavalvonnalla oli tieto tulevasta tilanteesta melko hyvissä ajoin etukäteen.

    

Ainakin tukevalta maan kamaralta tapahtumaa seuranneesta maallikosta tuntuu siltä, että lentäminen sotakoneen viereen valokuvausetäisyydelle varsinkin pimeässä vaatii hyvää psyykkistä valmiutta ja tilanteen täsmällistä hallintaa.

Hyvin tehty. Onneksi olkoon.

Pikakommentti 8.10.2016: Venäjä vahvistaa sitä, mitä se vastustaa

Venäjän lentotoiminta Porvoon edustalla vahvistaa Suomessa lopultakin virinnyttä oivallusta siitä, että 1990-luvu alussa tehty valinta länteen suuntautumisesta oli sittenkin oikea. Suomalaisten Naton vastainen primitiivireaktio estää tämän perusvalinnan kehittämisen kaikkien luonnollisimmalla tavalla. Mutta sen suuntainen kehitys voi toteutua ainakin osittain myös niin, että listään puolustusyhteistyötä sopivien kumppanien kanssa ohi Naton.

Suomen puolustuksen tehostuminen on Venäjälle jo sinällään kiusallinen asia, mutta se on suorastaan noloa, että Suomi tekee sen Natoon liittymättä. Presidentti Putinin propagandateollisuus on lietsonut oman väestönsä ja osan suomalaisistakin raivokkaaseen Nato-kammoon, mutta siinä onnistuminen ei tuotakaan tarkoitettua tulosta.

Mitä enemmän Venäjän sotakoneet kartuttavat Suomen ilmavoimien kokemusta tositilanteiden hoitamisesta sitä selvemmin suomalaiset alkavat nähdä, että puolustus tarvitsee lisää tehoa. Sitä voi saada vain yhteistyöllä lännen kanssa. Venäjä vahvistaa vahingossa suuntausta, jota se vastustaa.

Kolumni 6.10.2016: Nato-kansanäänestys olisi liian iso riski

Etelä-Suomen Sanomat 6.10.2016

Eilen Helsingin Sanomissa ja tässä blogissa julkaistussa kirja-arviossa käsittelin kansanäänestyksen sopivuutta päätöksentekoon Nato-jäsenyydestä. Tänään Etelä-Suomen Sanomissa olleessa kolumnissa täsmensin eilisessä jutussa lyhyen maininnan varaan jäänyttä ajatustani näin:

Naton vastustamisen elämäntavakseen ottaneet ovat taluttaneen ansaan suuren joukon politiikan johtotehtäviin ajautuneita yksinkertaisia sieluja. Onhan se niin komeaa vaatia kansanäänestystä, että sitä ei kertakaikkiaan voi vastustaa.  Tähän älylliseen laiskuuteen hairahtaneiden isänmaallinen velvollisuus on irrottautua helposti heitetystä vaarallisesta lupauksestaan.

On liian iso riski avata edes teoreettisesti se mahdollisuus, että kansanäänestys kaataisi demokraattisten valtioelinten parhaan mahdollisen virkamies- ja sotilasosaamisen perusteella valmisteleman, Naton kanssa valmiiksi neuvotteleman ja eduskunnan hyväksymän sopimuksen Natoon liittymisestä.

Sama katastrofi tulee vastaan siinä vielä hullummassa vaihtoehdossa, että kansanäänestyksellä intoilijat onnistuvat varsinaisessa päätavoitteessaan. Niin kävisi jos pelästyneet poliitikot keksisivät järjestää kansanäänestyksen siitä, saako hallitus edes valmistella ja ajatella Nato-jäsenyyttä.

Molemmat Nato-kansanäänestyksen muodot alistaisivat Suomen Venäjän vaikutusvaltaan vielä julmemman kuin yya-sopimus aikoinaan. Sopimuksessa oli sentään tekstikohtia, joiden tulkintaan suomalaiset voivat yrittää tarrautua pelastautuakseen.

Kansanäänestys olisi niin iso riski, että mikään vastuullinen hallitus ei voi sitä ottaa.  Jo sillä uhkaaminen tekee Nato-jäsenyyden mahdottomaksi, ennen kuin siitä on edes yritetty päättää yhtään mitään. Tämän dilemman pahin riski on, että Nato-vaihtoehto luiskahtaa huomaamatta ulottumattomiin. Silloin oltaisiin Kremlin komennossa pahemmin kuin koskaan normaalioloissa.

Kielteinen Nato-kansanäänestys veisi puheoikeuden Suomen turvallisuuspoliittiselta johdolta. Jos Suomen kansa äänestää Venäjän puolesta, Kremlin ei tarvitse välittää Helsingin hallitusherroista.

Kirja-arvio: Ahtisaaren suorat sanat Venäjästä: "He luovat kylmää sotaa, ei länsi."

Helsingin Sanomat: Nettisivut 4.10.2016     Printtilehti 5.10.2016

Martti Ahtisaari, Jaakko Iloniemi, Tapani Ruokanen

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN

Docendo 2016

350 sivua

Entisen presidentin, huippudiplomaatin ja täysin palvelleen päätoimittajan keskustelukirja voi tuntua raskaalta, mutta onneksi se on toimitettu niin, että se on elävää puhetta. Kun Martti Ahtisaari, Jaakko Iloniemi ja Tapani Ruokanen syventyvät turvallisuuden perusasioihin, lukija joutuu hieraisemaan silmiään kerran jos toisenkin.

Kukaan ei pysty arvioimaan, missä asennossa maa on, kun tästä kirjasta nouseva pöly laskeutuu. Sen päättelyä vyöryttävät eteenpäin rauhannobelisti ja Etykin perustajaisiin kuulunut huippudiplomaatti. He ovat yya-kokemuksen karaisemia ja Kekkosen koulun käyneitä konkareita, ja kaiken kukkuraksi taustaltaan sosiaalidemokraatteja. Tämä ei ole mitä tahansa Nato-kiimaa.

Arviot Venäjän toiminasta on riisuttu suomettuneesta silokielestä. Ahtisari: ”Väitteet Naton uhasta Venäjää kohtaan on ihan roskaa.” Iloniemi: ”Hölynpölyä. Ei Nato edes kykene uhkaamaan.” Ahtisaari: ”Jos toinen rikkoo jatkuvasti kansainvälistä lakia, olisi hullua pohtia, mitähän me olemme tehneet väärin. On kritisoitava aggressiivisesti, että olette alkaneet toimia vastoin aiempia hyviä sopimuksia. He luovat kylmää sotaa, ei länsi.”

Ahtisaaren tulkinnassa ”Ukraina ja Krim olivat heikkouden osoitus Venäjältä. Heidän piti käyttää laittomia, kansainvälisesti tuomittavia keinoja.” Iloniemi ihmettelee, ”kuinka huonoilla korteilla Putin pelaa ja saa aikaan hyviä tuloksia omalta kannaltaan.” Ahtisaari: ”Se osoittaa kuinka röyhkeys toimii.” Iloniemi: ”Se toimii siellä, missä vastapuolella yritetään käyttäytyä siivosti.”

Kaikkein välittömin ja konkreettisin uhka on hallitsematon maahanmuutto. Iloniemi toteaa, että Venäjän päätös avata pari pohjoista rajanylityspaikkaa ”saatiin sitten puoleksi vuodeksi perutuksi. Tarkoituksena oli olla uhka, koska päätös oli määräaikainen. Suomi sai ikään kuin puolen vuoden koeajan: käyttäydymmekö niin hyvin, ettei puomeja nosteta uudelleen ylös. Tämä ’puoli vuotta’ oli kaikkein pahaenteisin piirre. Se muodosti melkein julkilausutun uhan.”

”Jotkut haluavat tämän muistaen lähestyä Natoa ja toiset taas etääntyä Natosta, koska pelkäävät puomien nostamista jälleen.” Ruokanen: ”Tämä tarkoittaa sitä, että olemme kiristyksen kohteena.” Iloniemi: ”Niin, kärjistetysti sanoen. Se ei ole väärä väite. Sellainen asetelma tässä on. Jos sieltä tulee kymmenin tuhansin ihmisiä, emmehän me heitä ammu.”

                                            x                    x                    x

Keskustelijat ovat kauhuissaan siitä, miten vinoon Venäjän paine on vääntänyt Suomen. Iloniemi: ”Suomessa on aika vahva pro Venäjä-lobby, Venäjän puolustajat. He sietävät hyvin paljon Venäjältä.” Ahtisaari: ”Tällä tavalla toimiva Venäjä pitäisi eristää.” Iloniemi: ”Sitä mieltä eivät näköjään kaikki ole – parista entisestä pääministeristä aloittaakseni.”

”Joillakin on jäänyt yya-vaihde päälle” Venäjän suomalaiset edunvalvojat hallitsevat maan henkistä tilaa. Se ajatusmaailma on peräisin menneisyyden synkeimmistä onkaloista. Eletään taas vaaran vuosia ja pelko kasvaa. Venäjä-lobbyn kannattajat odottavat nöyrästi, mitä presidentti Vladimir Putinin väki seuraavaksi heiltä tahtoo.

Nato-jäsenyys ei ole tässä asetelmassa ongelma vaan ratkaisu. Ahtisaari oikoo diplomaattiset kiemurat. Suomen pitäisi ”mennä Natoon, jo ennen Ruotsia. Ruotsi tekee sen jossain vaiheessa myös.” Iloniemikin tukee Nato-jäsenyyttä, mutta liittoutuminen ”ennen Ruotsia on mahdotonta poliittisesti, utopiaa.” Hän taas uumoilee, että ruotsalaiset voivat tehdä Nato-ratkaisunsa omin päin Suomesta välittämättä, kuten hakeutuessaan kohti EU:ta. ”Heidän Nato-lähentymisensä etenee vauhdilla,” varoittaa Iloniemi.

                                            x                    x                    x

Keskustelijat tyrmäävät kansanäänestyksen sekä yleisesti että Nato-kysymyksen yhteydessä erityisesti. ”Se jos mikä on sattuman kauppaa ja kaukana vastuullisesta päätöksenteosta… Se on … poliitikon tapa paeta vaikeaa päätöstä ja vastuuta eli luistaa niistä tehtävistä, joita varten hänet on valittu… Eikä siinä edes päätetä … asiasta, vaan kerrotaan, mitä mieltä ollaan … hallituksesta. Se on varsinaista poliittista pelkuruutta.”

Keskustelu ei kuitenkaan kulje tätä polkua loppuun asti. Iloniemi tosin huomauttaa, miten vaarallista on kytkeä kansanäänestys sotilaalliseen perusturvallisuuteen. ”Jos haluaa kansanäänestystä Natosta, haluaa käytännössä Venäjälle veto-oikeuden.”

Kansanäänestys on hallitsematon riski. Siksi sillä uhkaaminen estää Nato-jäsenyyden jo ennen kuin siitä on edes yritetty päättää mitään. Nato-vaihtoehto voi luiskahtaa vahingossa ulottumattomiin. Silloin Suomi olisi vielä pahemmassa pinteessä kuin yya-sopimuksen aikaan.

Näiden reaalidiplomaattien puheessa tärkeintä on se, miten asiat näyttävät olevan, eikä se, miltä ne tuntuvat. Kannattaa kuunnella. Siitä voi saada aiheen ajatella uudestaan sellaista, mikä on luultu jo valmiiksi ajatelluksi.